1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Nordean Sorjonen ei usko euron hajoamiseen

Nordea-pankin tutkimustiimiin kuuluva Pasi Sorjonen pitää tämäniltaisen EU-huippukokouksen tavoitteita vaativina, mutta ei usko euroalueen hajoamiseen. Tärkeintä on saada sovittua talouskurin tiukennuksesta.

Pasi Sorjonen Kuva: YLE

Nordea-pankin Pasi Sorjonen sanoi Radiouutisten Aamun peilissä, että keinoja velkakriisin patoamiseen ei ole helppo löytää. Oikea lääke kriisiin on koveneva talouskuri, jota Italian ja Kreikankin olisi pitänyt noudattaa jo aikaa sitten.

Vieläkään ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, Sorjonen sanoi. Hän ei usko, että euroalue hajoaa.

- Mikään maa ei varmaankaan halua euron hajoamista, ei ketään haluta potkia sieltä pois. Se olisi aivan liian kallis operaatio ja aiheuttaisi euroalueelle kaaoksen.

- Päätöksien tekeminen on kuitenkin hankalaa ja tilannetta vaikeuttaa se, että päätökset pitää hyväksyä kansallisella tasolla. Siitä voi seurata sisäpoliittisia vääntöjä, huomauttaa Sorjonen.

Sorjosen arvion mukaan keinoja kriisin ratkaisemiseksi etsitään vielä loppuvuosi.

Ylen Aamu-tv:ssä Sorjonen sanoi uskovansa, että Euroopan keskuspankki laskee tänään ohjauskorkoaan yhteen prosenttiin ja pitää sen ennallaan pitkään. Asuntolainojen korkojen Sorjonen arvelee säilyvän matalina vielä vuoden verran.