Kotkan kylpylähotellin rakentaminen alkamassa keväällä

Suunnitelmat kylpylähotellin rakentamisesta Kotkan Meriniemeen etenevät. Belarna -niminen yhtiö suunnittelee aloittavansa perustustyöt kevään aikana.

kylpylähotellit
Belarnan toimitusjohtaja Vjatseslav Metelkinin aikoo saada kylpylähotellin rakennustyöt käyntiin keväällä.YLE / Maija Tuunila

Toimitusjohtaja Vjatseslav Metelkinin mukaan rahoituksen hankkiminen on pitkälti suunniteltu. Rahoitus aiotaan kerätä pankeilta, sijoitusyhtiöiltä ja yksityishenkilöiltä.

Hankkeen on arvioitu maksavan 10 miljoonaa euroa, vaikka kustannusarvio ole toimitusjohtajan mukaan vielä lopullinen. Kotkan taloudelliset haasteet eivät ole Metelkinin mielestä rakennustöiden tiellä.

- Rakentaminen kestää todennäköisesti yli vuoden. Ensi vuoden tilanne ei ole ratkaisevaa. Rakentaminen ei ole kytketty kaupungin varoihin, joten emme ole riippuvaisia kaupungin rahoituksesta.

- Suunnittelutyöt ovat niin pitkällä, että paluuta ei ole. Odotamme kaupungilta asiapapereita ja päätöksiä rakentamiseen liittyen.

Metelkinin mukaan Meriniemen kohdetta ei ole tarkoitettu Lappeenrannan Rauhan kylpylän kaltaiseksi turistimagneetiksi. Mittakaavassa se on ennemminkin verrattavissa Imatran kylpylään.

- Kylpylähotelli on tarkoitettu ennen kaikkea perheille, eikä niinkään turisteille. Kohde on sellainen, jolle löytyy kysyntää missä tahansa kaupungissa, ja itseasiassa joka kaupungissa pitäisi olla sellainen.

Metelkin arvioi, että kylpylähotelli tulee työllistämään vähintään 60 ihmistä.

Lähteet: YLE Kymenlaakso