Koulutytöstä tuli nuorin Etelänavalle hiihtänyt

Brittiläisestä 16-vuotiaasta koulutytöstä Amelia Hempleman-Adamsista tuli perjantaina kaikkien aikojen nuorin Etelänavalle hiihtänyt ihminen. Hempleman-Adams saavutti navan varhain perjantaina viimeisen parinkymmenen kilometrin hiihtotaipaleen jälkeen.

Ulkomaat

Amelia Hempleman-Adams saavutti navan yhdessä kahdeksan muun hiihtäjän kanssa. Yksi joukossa oli hänen isänsä, David Hempleman-Adams, joka itse oli aikoinaan Britannian ensimmäinen navalle yksin hiihtänyt ihminen.

- Olen todella ylpeä siitä, että oikeasti tein tämän, ja olen vain todella iloinen, sanoi Amelia uutistoimisto AFP:lle satelliittipuhelimen välityksellä Etelänavalta.

Retkikunta hiihti navalle 156 kilometriä pitkän reitin lähtien paikasta, mistä tutkimusmatkailija Ernest Shackleton joutui vuonna 1907 luovuttamaan ja kääntymään takaisin. Hiihtomatka kesti kaksi viikkoa.

Amelia treenasi matkaa varten viettämällä aikaa suuressa ruokapakastimessa Etelä-Englannissa.

- Odotan pääseväni mukavaan sänkyyn, suihkuun ja saavani suklaakeksejä, nuori sankaritar haaveili hiihtoseikkailun jälkeen.

Lähteet: AFP