Hassi kiittelee ilmastokokouksen lopputulosta

Europarlamentaarikko Satu Hassi pitää Durbanin ilmastoneuvotteluiden lopputulosta merkittävänä läpimurtona. Hassi kiittelee sitä, että Etelä-Afrikan Durbanissa saavutettu sopu sitoo kaikkia suuria maita, kuten Brasiliaa, Etelä-Afrikkaa ja Kiinaa.

luonto
Satu Hassi
Vihreät

Lisäksi Hassi toteaa kokouksen lopputuloksesta, että yhä tosin on epäselvää, onnistutaanko ilmastonmuutos hillitsemään alle kahden asteen.

- Eurooppalaisena voi iloita siitä, että Durbanissa EU esiintyi selkeästi johtajana, Hassi kommentoi.

Hassi moittii EU:n tämänhetkisen puheenjohtajamaan Puolan toimintaa Durbanissa. Hassin mukaan Puola ajoi ilmastoneuvotteluissa omia etujaan ja oli Hassin tulkinnan mukaan jopa valmis oman etunsa nimissä kaatamaan koko ilmastosovun.

Lähteet: YLE Uutiset