Ilmastosovun neuvottelijat hillityn tyytyväisiä

Durbanissa sovitun uuden ilmastosopimuksen osapuolet ovat hillityn tyytyväisiä saavutettuun tulokseen. Intian edustaja valittelee maansa tulleen painostetuksi neuvottelujen kuluessa.

luonto
Ilmastokokousta johtaa Etelä-Afrikan ulkoministeri Maite Nkoana-Mashabane.
YK:n ilmastoneuvottelut ovat päättyneet kompromissiin, joka kerää kaikki suuret maat mukaan ilmastotalkoisiin. Uusi kansainvälinen, myös Kiinaa ja Yhdysvaltoja, sitova sopimus yritetään saada voimaan vuoteen 2020 mennessä. Samalla sovittiin Kioton sopimuksen jatkamisesta.

Vaikeinta sopimuksen hyväksyminen oli juuri Intialle sekä Yhdysvalloille ja Kiinalle.

Intian ympäristöministerin Jayanthi Natarajan sanoi tunteikkaassa puheessaan kokouksen päätöstilaisuudessa, että hänen maataan painostettiin epäoikeudenmukaisella tavalla ja siksi Intia hyväksyi sopimuksen vain vastahakoisesti.

- Neuvottelut olivat hyvin kiihkeät. Emme olleet tyytyväisiä siihen, että sopimustekstiä muutettiin, mutta koska kaikki muutkin osoittivat joustavuuden ja mukautuvaisuuden henkeä, me osoitimme sitä myös ja päätimme hyväksyä sopimuksen, Natarajan kertoi.

Kiinan valtuuskunnan johtaja Xie Zhenhua luonnehti tulosta "hyödylliseksi ja tasapainoiseksi". Hänen mielestään sopimus on hyvin linjassa YK:n neuvotteluille antaman mandaatin sekä aiempien ilmastosopimusten kanssa.

Xie moitti eräitä kehittyneitä maita haluttomuudesta päästöjen vähentämiseen ja avunantamiseen kehittyville maille.

- Poliittisen tahdon puute on tärkein syy siihen, ettei ilmastonmuutokseen puututa kansainvälisessä yhteisössä. Me odotamme kehittyneiltä mailta poliittista rehellisyyttä ensi vuoden kokouksessa Qatarissa, Xie painotti.

Hän mainitsi, että Kiina aikoo tehdä kotimaassa lisäponnistuksia ilmastonmuutoksen estämiseksi ja toimia aktiviisesti kansainvälisissä kokouksessa.

Yhdysvaltain ilmastolähettiläs Todd Stern sanoi olevansa tyytyväinen tulokseen.

- Saavutimme sellaisen symmetrian, johon olemme tähdänneet siitä lähtien, kun Barack Obaman hallinto aloitti työnsä. Tässä on kaikki elementit, joita halusimmekin, hän sanoi.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi olevansa tyytyväinen sopimukseen, joka tuo Kioton sopimukseen uuden määräajan. Sopimus myös luo vakautta päästöoikeusmarkkinoille ja tuottaa kannusteita ilmastonmuutoksen estämisessä tarpeellisen teknologian ja infrastruktuurin investoinneille.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset