Joulu on vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä

Pienituloisissa perheissä lähestyvä joulu tietää vaikeita aikoja. Kymmenissätuhansissa suomalaiskodeissa ei ole varaa jouluruokiin tai -lahjoihin ilman ulkopuolista tukea. Köyhyysrajan alapuolella elää 130 000 lasta.

Kotimaa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland sanoo, että useissa köyhissä lapsiperheissä joulu voi olla hyvin arkinen, tavallinen päivä.

Pienituloisten lapset tuntevat usein erilaisuutta kaveripiirissään. Joulun alla tämä korostuu.

- Lapset kokevat ulkopuolisuutta, kun he tietävät, etteivät he voi kertoa päiväkotiin tai kouluun palattuaan lahjoista tai matkoista, Kalland kuvailee.

Useilla paikkakunnilla vapaaehtoiset toteuttavat lasten toiveita Joulupuu-keräyksen kautta. Kotimaan pienituloisia lapsiperheitä autetaan myös esimerkiksi Hyvä joulumieli -keräyksellä, jonka tuotolla hankitaan lahjakortteja ruokakauppoihin.

- Kun ajatellaan, että jotkut perheet yrittävät pärjätä esimerkiksi 10 euron ruokabudjetilla päivässä, niin 70 euroa voi itse asiassa tuoda koko joulun kotiin, toteaa Kalland.

Lähteet: YLE Uutiset