Kaupunginteatterin kustannusarviota ei kärsi karsia

Lappeenrannan uuden kaupunginteatterin rakentaminen suunniteltua pienemmällä kustannusarviolla voi lisätä teatterin käyttökustannuksia. Kaupunginhallitus pyysi selvitystä mahdollisuuksista karsia kustannusarviota.

kustannusarviot
Cityconin hahmotelma siitä, miltä kauppakeskus Iso-Kristiinan laajennukseen sijoitettu kaupunginteatterin laajennus voisi näyttää.
Cityconin hahmotelma siitä, miltä kauppakeskus Iso-Kristiinan laajennukseen sijoitettu kaupunginteatterin laajennus voisi näyttää.Kuvat: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit ja dSign Vertti Kivi & Co.

Asiantuntijalausunnon mukaan teatteritekniikan karsiminen lisäisi palkkakuluja, kun henkilöstöä tarvittaisiin esimerkiksi lavasteiden ja valaisimien liikuttamiseen.

LVI-tekniikkaan ei lausunnon mukaan voi tehdä supistuksia huonontamatta sisäilmaa.

Lappeenrannan kaupunginhallitus pyysi selvittämään, mitä tarkoittaisi, jos hankkeen nettokustannuksista karsittaisiin 1,2 miljoonaa euroa. Tuolloin kaupungin osuus kustannuksista olisi kesällä esillä ollut 14,6 miljoonaa euroa.

Viimeisimmän päätöksen mukaan nettokustannukset kaupungille voivat olla korkeintaan 15,6 miljoonaa euroa.

Johtaja Tuire Kujala ISS Proko Oy:stä toteaa lausunnossaan, että arkkitehti- ja rakennesuunnittelussa teatterisuunnitelmaa on jo tiivistetty ja tilat on saatu laajuuden osalta erittäin tehokkaaseen pakettiin.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala