1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Mielenosoittajat valtasivat satamia Yhdysvalloissa

Tuhannet mielenosoittajat ovat haitanneet satamien toimintaa Yhdysvaltain länsirannikolla. Esimerkiksi Kalifornian Oaklandissa tuhatkunta mielenosoittajaa marssi maan viidenneksi kiireisimpään satamaan ja onnistui sulkemaan sen.

Wall Streetin vastaiset mielenosoitukset ovat saaneet jatkoa Yhdysvalloissa, kun tuhannet mielenosoittajat ovat marssineet satamiin aina Etelä-Kaliforniasta Alaskaan asti.

Mielenosoittajat ovat haitanneet satamien toimintaa muun muassa estämällä kuorma-autojen ja satamatyöntekijöiden pääsyn alueille. Ainakin kolme terminaalia Portlandissa ja yksi Seattlessa on onnistuttu sulkemaan.

Mielenosoittajien ja poliisin yhteenotoilta ei ole vältytty. Arviolta 300 Wall Streetin vastaista mielenosoittajaa otti yhteen poliisin joukkojen kanssa Long Beachin satamassa Los Angelesin lähellä.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan poliisi on pidättänyt muutamia mielenosoittajia. Esimerkiksi Portlandissa kerrotaan pidätetyn kolme ihmistä ja San Diegossa neljä.

Satamamielenosoitukset ovat jatkoa "Vallatkaa Wall Street" -mielenosoituksille, jotka vastustavat muun muassa rahan valtaa ja työttömyyttä.