Keski-Suomen Osuuspankissa väärinkäytösepäily

Keski-Suomen Osuuspankin Viitasaaren konttorissa on paljastunut väärinkäytös, josta epäillään pankin entistä toimihenkilöä. Väärinkäytöksen suuruutta selvitellään parhaillaan ja pankki on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Keski-Suomen Osuuspankki

Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Manner kertoo, että väärinkäytöksen kohteeksi on joutunut muutamia Viitasaaren konttorin asiakkaita, mutta ei kommentoi tarkemmin tapahtumien laatua eikä laajuutta. Hän toteaa, että asioista tiedottaa nyt poliisi, jonka tehtäviin kuuluu myös mahdollisen rikosnimikkeen pohtiminen.

Pankin mukaan tapahtuneella ei ole vaikutusta pankin toimintaan eikä asiakkaiden pankkiasiointiin. Pankki korvaa mahdolliset menetykset asiakkaille.

Pankista kerrotaan, että sisäistä valvontaa on jo tehostettu vastaisten väärinkäytösten estämiseksi.

Lähteet: YLE Keski-Suomi