Useita kuollut koulubussiturmassa Kiinassa

Ainakin 15 ala-asteikäistä lasta on kuollut ja kahdeksan loukkaantunut koulubussiturmassa Kiinassa maanantai-iltana, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto Xinhua. Onnettomuus tapahtui itäisessä Jiangsun maakunnassa.

Ulkomaat

Linja-auton kerrottiin yrittäneen väistää jäisellä tiellä kulkuvälinettä ja kaatuneen ojaan. Xinhua-uutistoimiston mukaan ala-astelaisia kuljettaneessa bussissa olisi ollut 29 matkustajaa. Viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet, kuinka monta matkustajaa 52-paikkaisessa linja-autossa oli onnettomuuden aikana.

Kiinan hallitus lupasi äskettäin parantaa koulubussien turvallisuutta. Marraskuussa kuoli 19 oppilasta ja kaksi aikuista, kun täyteenahdettu bussi törmäsi kuorma-autoon luoteisessa Gansun maakunnassa.

Lähteet: Reuters, AP