Kansanedustaja James Hirvisaarelle tuomio vihapuheista

Perussuomalaisten asikkalalaisen kansanedustajan James Hirvisaaren blogikirjoitus toi tuomion Kouvolan hovioikeudessa.

Kotimaa
James Hirvisaari
James Hirvisaaren mukaan hänen avustajansa blogikirjoitus ymmärrettiin väärin.Jyrki Lyytikkä / YLE

Hovioikeus katsoo antamassaan tuomiossa kansanedustaja James Hirvisaaren syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Hovioikeus katsoi, että Hirvisaari on 4.2.2010 Uuden Suomen verkkolehdessä pitämällä sivustolla levittänyt yleisön keskuuteen kirjoituksen, jossa panetellaan ja solvataan muslimeista koostuvaa uskonnollista, etnistä tai siihen rinnastettavaa ryhmää. Hirvisaari oli tuolloin Asikkalan kunnanvaltuuston jäsen.

Hovioikeus piti tuomiossaan selvänä, että Hirvisaari on ymmärtänyt, että "Kikkarapäälle kuonoon" otsikoitu kirjoitus, on ollut panetteleva ja solvaava sekä että kirjoitus on ollut omiaan aiheuttamaan halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa muslimeja kohtaan.

Hovioikeus tuomitsi James Hirvisaaren kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 25 päiväsakkoon, joka tekee kansanedustajan tuloilla 1 425 euroa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi syytteen noin vuosi sitten ja katsoi otsikoidun kirjoituksen pysyneen poliittisen sananvapauden rajoissa.

Kouvolan hovioikeus katsoo, että myös poliittisella puheella on rajansa.

James Hirvisaari ilmoitti avustajansa välityksellä, ettei hän kommentoi asiaa YLE Uutisille.

Lähteet: YLE Lahti