Napin paikka esti tissien tirkistelyn

Miesten ja naisten paidoissa nappirivit ovat eri puolilla. Käytäntö juontaa juurensa sotilaiden univormuista ja siitä, etteivät herrat päässeet tirkistelemään naisten puseroiden alle.

napit
Mies napittaa paitaa kiinni.
Napin paikka voi joskus tuntua nurinkuriselta.YLE / Hanna Lumme

Nykyaikaisissa miesten paidoissa napit ovat oikean käden puolella ja naisten puseroissa vasemmalla. Selitys eroihin löytyy pukeutumisen historiasta ja käytännöllisyydestä.

Puvustonhoitaja Kaisu Heinonen Lahden kaupunginteatterista tietää, että napin paikkaan ovat aikoinaan vaikuttaneet miesten sotilasunivormut.

- Sotilaiden asut olivat koristeellisia ja niissä olivat tärkeässä roolissa tinanapit. Jos sotilas otti oikealla kädellä miekan takin alta, napitus oli silloin luonnostaan niin sanottu nykyaikainen miestenpuolen napitus, Heinonen kertoo.

Naisten vaatteet kiinnitettiin aikoinaan nauhoin ja solmuin, kunnes yläluokka alkoi käyttää nappeja paitsi koristeena myös käytännöllisistä syistä.

- Kun palvelusväki puki rouvia, napit kiinnitettiin päinvastoin kuin ne olisi itse laittanut. Palvelusväen oli helppo napittaa peilikuvana, puvustonhoitaja Heinonen sanoo.

Hänen mukaansa nappirivin paikan on määrännyt naisten vaatteissa myös häveliäisyys. Kun herrat ja rouvat istuivat omilla puolillaan esimerkiksi oopperassa tai ruokapöydässä, napit oli suunniteltu siten, että miehet eivät päässeet tirkistelemään naisten paidan sisään nappien välistä.

Lähteet: YLE Lahti