1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Sijoitusvapaus innostaa eläkeyhtiöitä

Eläkeyhtiöt ovat tyytyväisiä sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmiin, joiden myötä yhtiöt voivat lisätä riskisijoituksiaan. Tavoitteena ovat korkeammat tuotot, jotta eläkemaksujen tuntuvat korotukset voitaisiin välttää.

Talous
Ihmisiä kadulla talvivaatteissa.
YLE

Sosiaali- ja terveysministeriössä on syksyn mittaan pohdittu, miten suuria riskejä suomalaisten eläkevarojen sijoittamisessa voidaan ottaa.

Asiantuntijoista koostuva työryhmä pääsi vastikään mietinnöissään loppusuoralle. Työryhmä aikoo esittää eduskunnalle, että eläkeyhtiöt voisivat jatkossakin sijoittaa varansa takavuosia riskipitoisemmin. Eläkeyhtiöiden johto ottaa uudistuksen tyytyväisenä vastaan.

- Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meidän sijoitussalkussa on enemmän osakkeita ja sen tyyppisiä sijoituksia ja vastaavasti vähemmän korkosijoituksia, sanoo Varman sijoitusjohtaja Risto Murto.

- Uskon, että se on järkevää jo senkin takia, että nykytilanteessa korkosijoitusten tuotto on varsin heikko, Murto toteaa.

Eläkeyhtiöiden vakavaraisuusvaatimuksia laskettiin jo parisen vuotta sitten. Laki oli kuitenkin määräaikainen. Nyt eläkeyhtiöiden riskipitoisemmasta sijoittamisesta aiotaan tehdä pysyvämpää.

- Jos sijoitustuotot jäävät alhaisiksi, niin sitten joudutaan pohtimaan työssäoloaikoja, eläke-etuuksia ja maksuja. Eläketurva on pitkässä juoksussa kokonaisuus, huomauttaa Risto Murto.

Rohkeammat sijoitukset mahdollistaisivat korkeammat tuotot, ja tämä puolestaan hillitsisi eläkemaksuihin kohdistuvia suuria nousupaineita. Eläkevaroille asetettua 3,5 - 4 prosentin tuotto-odotusta ei voida saavuttaa ilman riskipitoisia osakesijoituksia.

Riski on aina riski, mutta eläkejohtaja vakuuttaa, ettei suomalaisten tarvitse olla huolissaan eläkkeidensä kohtalosta.

- Mielestäni ei. Varsinkin nykytilanteeseen nähden muutos on sitä paitsi pieni, sijoitusjohtaja Murto sanoo.

Samalla kun riskisijoituksia kasvatetaan, myös yhtiöiden vakavaraisuuden valvontaa tehostetaan.

Lähteet: YLE Uutiset