1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Ars Fennica -voittaja karsisi taidekoulutusta

Ars Fennica -palkittu taiteilija Anssi Kasitonni säilyttäisi taideopetuksen Lahdessa. Hän olisi kuitenkin valmis vähentämään lakkautusuhan alaisen Lahden taideinstituutin opiskelupaikat puoleen nykyisestä.

Anssi Kasitonni. Kuva: Yle

Monialataiteilija Anssi Kasitonni (oikealta nimeltään Heinonen) opiskeli vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Lahden taideinstituutissa. Hän pitää aikaa antoisana ja hyödyllisenä. Miehen mukaan taideinstituutti on ”mahtava ja hyvämaineinen” oppilaitos.

- Tuskin olisin taiteilija ollenkaan, jos en olisi kyseistä koulua käynyt, Kasitonni pohtii.

Lahden taideinstituutin kohtalo on kuitenkin vaakalaudalla. Opetus- ja kulttuuriministeriön esityksen mukaan ammattikorkeakoulut joutuvat säästötalkoisiin, minkä vuoksi Lahdessa on vähennettävä 22 aloituspaikkaa. Vähennykset ovat kohdistumassa esimerkiksi kuvataidekoulutukseen.

- Se on sääli. Ymmärrän, että kuvataidekoulutusta halutaan vähentää, sillä taidekouluja on paljon. Jos olisin vallankahvassa, aloittaisin säästämisen eri koulusta, taiteilija sanoo.

Anssi Kasitonni vetoaa päättäjiä säilyttämään koulutuksen Lahdessa. Säästöpaineisiin hän vastaisi vähentämällä taideinstituutin opiskelijamääriä kymmeneen opiskelijaan vuosikurssia kohden.

Kysymykseen, tarvitaanko taidetta, Kasitonni vastaa pohdiskellen.

- Ihminen elää varmaan ihan hienosti ilman taidetta. Olisi jännä nähdä jossakin kokeiluvaltio, missä taidetta ei ole ollenkaan. Miten se vaikuttaisi ihmiseen? Vaikea sanoa, miten siinä kävisi.