1. yle.fi
  2. Uutiset

ASP-asuntokauppa käy vilkkaana

ASP-asuntosäästäjät ovat vilkastuttaneet asuntokauppaa varsinkin loppuvuonna. Syynä tähän on vuodenvaihteessa käytöstä poistuva 3000 euron porkkanaraha, jota ASP-asunnon ostajille on maksettu. Vuodenvaihteen jälkeen tehdyistä kaupoista lisäporkkanarahaa ei enää saa.

Asuntosäästöpalkkiojärjestelmä
Mies katselee asuntoilmoituksia liikkeen näyteikkunasta.
Antti Karhunen / Yle

Rahoitusasiantuntija Ulla Halonen Finanssialan keskusliitosta kertoo ASP-säästäjille myönnetyn lisäedun poistumisen näkyneen selvästi asuntomarkkinoilla.

- Kasvu on näkynyt kaupoissa koko vuoden, mutta esimerkiksi lokakuussa ASP-kauppoja tehtiin jo moninkertainen määrä, Halonen kertoo.

ASP-säästämisen suosio on yhä kasvussa ja asuntosäästöpalkkiojärjestelmää käytetään yhä runsaasti ensiasunnon hankintaan. Rahoitusasiantuntija Ulla Halosen mukaan ASP-tilejä on avattu edelleen runsaasti.

- Kyllä siellä nämä muutkin porkkanat, joita ASP-tileille tarjotaan, edesauttavat säästämistä, Halonen arvioi.

Asuntosäästöpalkkiojärjestelmän etuna pidetään säästöille maksettavaa poikkeuksellisen hyvää korkoa sekä hyviä lainaehtoja. Säästöille maksettavat korot ovat lisäksi verovapaita. Myös ASP:n tarjoama osittainen korkokatto houkuttaa säästämään, sillä valtio maksaa ASP-asuntolainalle korkotukea 3,8 prosentin yli menevästä koronosasta.

Lähteet: YLE Satakunta

Lue seuraavaksi