1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäjän ja EU:n viisumivapaus otti pikkuaskeleen

Venäjä ja Puola ovat sopineet Kaliningradin asukkaiden viisumivapauden laajentamisesta. Jo aiemmin osa Venäjään kuuluvan Kaliningradin asukkaista on saanut matkustaa viisumivapaasti rajan yli Puolaan ja Liettuaan, mutta nyt vapaus laajenee koskemaan kaikkia kaliningradilaisia. Muutosta pidetään ensi askeleena EU:n ja Venäjän väliselle viisumivapaudelle.

Venäjä ja Puola sopivat keskiviikkona, että puolalaiset ja kaliningradilaiset saavat ensi kesästä lähtien matkustaa viisumivapaasti lähellä rajaa sijaitsevalla rajoitetulla alueella tarkasti määritellyistä syistä. Tällaisia syitä ovat perhe-, ystävyys- ja kulttuurisiteet, mutta eivät työasiat. Kaliningradilaiset pääsevät viisumivapaasti muun muassa Gdanskiin ja Sopotiin.

Kaliningradilaisilta vaaditaan viisumivapauden ehtona vähintään kolmen vuoden asumista Venäjään kuuluvalla, Puolan ja Liettuan välissä sijaitsevalla erillisalueella. Ehtojen rikkojaa rangaistaan viiden vuoden matkustuskiellolla Puolaan. Viisumivapautta voi hyödyntää noin 950 000 kaliningradilaista.

Venäjä on halunnut myös Liettuan laajentavan viisumivapaata aluetta, mutta presidentti Dalia Grybauskaiten mukaan nykyiseen tiukasti rajattuun viisumivapauteen ei ole luvassa muutoksia.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi tiistaina, että Puolan ja Kaliningradin välinen viisumivapaus voi toimia tienavaajana Venäjän ja EU-maiden välisen viisumipakon purkamiselle.

EU:n on määrä hyväksyä Kaliningradia koskeva sopimus torstaina unionin ja Venäjän kokouksessa Brysselissä. EU:n ja Venäjän oletetaan lisäksi sopivan suuntaviivoista tulevaisuudessa ehkä solmittavalle koko unionin aluetta koskevalle viisumivapaudelle.