Romanian entinen pääministeri vapautettiin korruptiosyytteistä

Romaniassa oikeus on vapauttanut maan entisen pääministerin Adrian Nastasen korruptiosyytteistä. Syytteiden mukaan Nastase oli syyllistynyt lahjontaan pääministerikaudellaan vuosina 2000 - 2004.

61-vuotiaan Nastasen epäiltiin nimittäneen virkamiehen rahanpesua tarkkailevan valtionviraston johtoon vastineeksi siitä, että hänen vaimonsa raha-asioiden tutkinnasta luovuttiin.

Nastase itse on väittänyt, että hänen vaimonsa tilille ilmaantuneet 400 000 dollaria olivat peräisin varakkaalta tädiltä, joka oli myynyt tauluja ja harvinaisia kirjoja.

Syyttäjällä on vielä mahdollisuus valittaa bukarestilaisoikeuden päätöksestä.

Nastase on korkea-arvoisin romanialainen poliitikko, jota on syytetty korruptiosta. Romaniaa pidetään EU:n kolmanneksi korruptoituneimpana maana Kreikan ja Bulgarian jälkeen.