1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. purjelaivat

Kuunari Helena ehostuu

Suomen Purjelaivasäätiön lippulaiva, uusikaupunkilainen Kuunari Helenan peruskorjataan Puolan Gdanskissa. Alus korjataan ACTIV-telakalla, jolla Purjelaivasäätiön toimitusjohtajan Stefan Abrahamssonin mukaan on hyvä maine purjealusten korjaajana.

purjelaivat
Purjeidennostoa Kuunari Helenalla
Purjeidennostoa Kuunari Helenalla.YLE / Minna Rosvall

Remontilla halutaan parantaa Helenan hallittavuutta kovissakin keleissä. Helenan sisätilat pysyvät ennallaan, mutta muuten aluksella korjataan käytännössä kaikki: tekniikka, putkistot, sähköt ja koneistot.

Peruskorjauksen on arvioitu valmistuvan ensi vuoden kesäkuussa. Ulkoisesti suurin muutos liittyy takilaan. Helena palaa liikenteeseen Bermuda-takiloituna kuunarina.

Vuonna 1992 Uudessakaupungissa valmistunut Helena on ehtinyt 20-vuotisen taipaleensa aikana paljon. Yhtä vuotta lukuun ottamatta alus on purjehtinut vuosittain 300-310 purjehdusvuorokautta.

Helena kiertää meriä

Maileja on tähän mennessä kertynyt 550 000, ja oppilaita säätiön järjestämillä junnu-, seikkailu-, Karibia- ja nuorisopurjehduksilla on ollut yhteensä noin 5300. Erilaisilla päiväpurjehduksilla alukseen on tutustunut vuosien varrella vähintään saman verran väkeä.

Helena on vieraillut muun muassa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa, maailman eristyneimmäksi kutsutulla Tristan da Cunhan saarella, Cape Hornilla, Etelä-Amerikassa ja ylittänyt Atlantin 36 kertaa.

Huippuvuoret Helena valloitti kesällä 2008. Silloin Kuunari Helena kävi myös lähempänä pohjoisnapaa kuin kukaan muu tähänastisista tiedossa olevista suomalaisista purjealuksista ja ylitti 80 astetta pohjoista leveyttä.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi