Väsynyt paavi valmistautuu jouluun

Paavi Benediktus XVI:n terveydentila on herättänyt keskustelua hänen lähipiirissään. Paavin kanssa tekemisissä olevat ihmiset ovat kertoneet paavin olevan heikompi kuin koskaan. Paavi ei esimerkiksi enää tapaa yksittäisiä vierailevia piispoja.

Ulkomaat

Joulun juhlallisuuksiin valmistautuva paavi ei enää jaksa kävellä Rooman Pietarinkirkon alttarille, vaan hän turvautuu edeltäjältään Johannes Paavali II:lta jääneeseen pyörälliseen lavaan. Pietarinkirkon käytävä on sata metriä pitkä.

- Hän näyttää laihemmalta ja heikommalta, kertoo rabbi David Rosen, joka osallistui paavin kanssa Italian Assisissa järjestettyyn pyhiinvaellukseen.

84-vuotias paavi sai aivoverenvuodon vuonna 1991. Hän on sanonut aikaisemmin, että paavin pitäisi erota, mikäli hän ei suoriudu työtehtävistään.

Paavi voi erota tehtävästään, mutta tapaukset ovat erittäin harvinaisia. Edellisen kerran paavin jätti tehtävänsä vuonna 1415, kun paavi Gregorius XII luopui vallastaan. Eroaminen nähdään kuitenkin ongelmallisena, koska se voisi johtaa kirkon jakautumiseen ja heikentymiseen.

Lähteet: AP