Hyppää sisältöön

Australia tutkii uudelleen 30 vuotta vanhan katoamistapauksen

Australiassa avataan uudelleen tutkinta yli 30 vuoden takaisesta sylivauvan katoamisesta. Australialaisia puhuttaa yhä, murhattiinko lapsi vai veikö sen dingo eli australianvillikoira. Tutkinta aloitetaan uudelleen nimenomaan siksi, että dingohyökkäyksistä on uutta tietoa.

Yhdeksänviikkoinen tyttövauva katosi vuonna 1980 perheen retkellä Ulurun punaiselle maamerkille. Lapsen ruumista ei koskaan löydetty.

Äiti joutui vankilaan murhasta tuomittuna, vaikka esitutkinta tuki hänen tarinaansa dingon hyökkäyksestä. Myös aviomies tuomittiin avustamisesta teossa. Myöhemmin tuomiot kumottiin, kun vauvan vaatekappale löytyi sattumalta läheltä dingon pesää.

Sanomalehti Sun-Heraldin mukaan uudessa tutkinnassa otetaan lukuun muun muassa kymmenen vuoden takainen hyökkäys Queenslandissa. Lasten kimppuun käyneet dingot tappoivat yhdeksänvuotiaan pojan.

Katoamistapauksesta on tehty elokuva, televisiosarja, kirjoja ja jopa ooppera.