Yleisradion ilme uudistuu

Yleisradion visuaalinen ilme uudistuu ensi keväänä. Muutos näkyy ruudussa ja netissä maaliskuussa. Yhtiö panee uusiksi logon, värit sekä typografian eli painoasun.

kulttuuri
Ylen uusi logo
YLE

- Haluamme muuttuvassa mediamaailmassa palvella kaikkia suomalaisia julkisen palveluiden sisällöillä, jotka erottuvat, toimitusjohtaja Lauri Kivinen toteaa.

Muutos näkyy kanavien profiileissa, uusina ohjelmina sekä yhtiön ilmeessä.

- Ylen strategian mukaisesti ilmeuudistus ottaa harppauksen lähemmäksi suomalaisia. Pyrimme tähän myös muussa uudistamisessa, Kivinen kertoo.

Ylen uusi väri on turkoosi – yhdistelmä nykyisistä yhtiöväreistä: sinisestä ja vihreästä. Samalla väri on kirkkaampi ja raikkaampi.

Ylen graafikot suunnittelijoina

Ilmetyö on lähtenyt liikkeelle Ylen arvoista. Niitä ovat suomalaisuus, luotettavuus, monipuolisuus, riippumattomuus ja ihmisen arvostaminen.

Työ on tehty pääosin talon omin voimin.

Ylen edellinen ilmeuudistus toteutettiin kymmenisen vuotta sitten.

- Ylessä on paljon visuaalista osaamista. Kutsuimme syksyllä 2009 talon omat graafikot ilmeen uudistamiseen. Halusimme löytää työhön parhaat tekijät ja luoda hyvän tiimin. Valitsimme työhön viisi graafikkoa, markkinointijohtaja Päivi Nummi-Aho kertoo.

Uuden ilmeen ovat suunnitelleet graafikot Heidi Grönroos, Ili Marttinen, Tuuli Laukkanen, Pekka Sipilä ja Riikka Tähtinen.

Uuden typografian on suunnitellut palkittu graafinen suunnittelija ja kirjainmuotoilija Saku Heinänen.

Lähteet: YLE Uutiset