Arvot kohdalleen kiireen keskellä

Jouluaatto lähestyy, lahjat voivat olla hankkimatta, joulusiivousta olisi tehtävä ja joulupöydän ruokien valmistamiseen täytyisi varata runsaasti aikaa. Kiire voi olla monen kaverina joulukuussa.

Hanna Kosonen
Hanna Kosonen.
Jouluna on tarkoitus rauhoittua, sanoo Hanna Kosonen.YLE / Johanna Hämäläinen

Entinen huippu-urheilija ja nykyinen yritysvalmentaja Hanna Kosonen kertoo omista keinoistaan kiireen hallintaan, ja ennen kaikkea rentoutumiseen. Nykyään perheen äitinä olemisessa kiireen tuntu on erilaista kuin entisenä hiihtosuunnistuksen maailmanmestarina.

- Minulla on nyt erinomainen asema, kun on aikaa rentoutua. Kyllä se siitä ajasta on kiinni, että millä tavalla elämänsä järjestää ja mikä on tärkeää. Tärkeitä ovat sellaiset asiat, jotka vievät ajatukset täysin pois esimerkiksi työstä. Tai niin kuin urheiluaikana minulla oli taidehistorian opiskelu, niin siinä ei hiihtosuunnistuslatuja paljon ajateltu, hän muistelee.

Joulu on rauhoittumisen aikaa

Joulun aika voi monelle ihmiselle olla kuin huippusuorituksen paikka ja koettelemus, varsinkin perheen äidille. Tasapainottelu työn ja vapaa-ajan hallinnan parissa saattaa käydä ylivoimaiseksi. Tehtävien ja ajan hallinnassa auttaa tietty järjestelmällisyys esimerkiksi muistilista, jotta asiat tulevat hoidetuiksi ajoissa.

- Olen aina vannonut hengittämisen ja läsnäolemisen nimiin. Ei huolehdi siitä tulevasta. Siitähän se stressi yleensä tulee, ja se sydämentykytys, että pelkää sitä että pitäisi kaikki asiat tehdä kerralla siinä hetkessä. Mutta ei siinä oikeasti voi tehdä kuin sen hetken asiat, Kosonen kertoo.

- Jos jouluun mennään, niin on se aika mielenkiintoista, että pitää olla kiire, että voi sitten rauhoittua.

Uni auttaa

Stressin poistossa tärkeää on uni. Nukahtaminen voi olla vaikeaa, jos mieli ja keho käyvät ylikierroksilla. Rentoutumisessa auttaa vaikka kävelylenkki tai lukeminen, joka vie ajatukset pois arkipäivästä. Tietokoneen tai television ääressä mieli ei pääse rauhoittumaan. Monesti auttaa kehon rentouttaminen tietoisesti, ruumiinosa kerrallaan.

- Itse käytän joskus rentoutusäänitettä ja olen siihen jopa nukahtanut vaikka ei tarkoitus olekaan, kertoo Hanna Kosonen.

Lähteet: YLE Etelä-Savo