Maakuntaliitto lieventäisi järvilohen suojelua

Saimaan järvilohen hoito-ohjelmaluonnos on saanut ristiriitaisen vastaanoton Etelä-Savossa. Esimerkiksi maakuntaliiton mielestä ohjelma painottaa liiaksi lohen suojelua. Hoito-ohjelmassa pitäisi ottaa huomioon myös muita Saimaan luonnonarvoja, muun muassa kalastusmatkailun ja vapaa-ajan kalastuksen tarpeita.

lohi
Kaksivuotias merkitty järvilohi.
Kaksivuotias merkitty järvilohi.Mirko Laakkonen / Ely-keskus

Maakuntaliiton mielestä Saimaan lohikanta on elpynyt, mitä todistaa lohen 50 000 kilon vuosisaalis. Liitto pitää myös kalastuskieltoja turhana. Yhden ohjelman laatijoista, Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen kalatalouspäällikkö Veli-Matti Keijomaan mukaan hyvä saalis on harhaa lajin hoitotoimien kannalta.

- Kun me pystytään istuttamaan suuriakin määriä järvilohen poikasia vuosittain, se on luokkaa 60 000-100 000 kaksivuotista poikasta Saimaan alueelle, niin kalastajille tulee se käsitys, että lohta todella on hyvin runsas kanta siellä järvessä. Mutta aika monetkin asiantuntijat on sitä mieltä, että järvilohi on perimältään rappeutunut ja se vaatii erilaisia toimenpiteitä, että pystyttäisi turvaamaan järvilohikannan säilyminen pitkälle tulevaisuuteen

Kalatalouspäällikkö Veli-Matti Keijomaa sanoo, että jos suojelutoimia ei toteuteta ja Saimaan järvilohi jäisi kokonaan istutusten varaan, lajin kohtalo olisi sinetöity.

- Pikkuhiljaahan siinä käy niin, että sen tuotto heikkenee ja istutettujen poikasten elinkyky heikkenee ja se häviää kokonaan tältä alueelta. Nyt ollaan kääntämässä kelkkaa siihen suuntaan, että saataisiin poikastuotantoa käyntiin siinä määrin, että pystyttäisiin hoitamaan perinnöllistä monimuotoisuutta myös poikasvaiheen osalta. Että poikaset joutuisivat koskialueella luonnonvalinnan kohteeksi niin, että vahvimmat selviävät ja sitä kautta kannan kokonaisvaltainen vahvistuminen toteutuisi.

Järvilohi on määritelty vuoden 2010 Suomen uhanalaisten lajien punaisessa kirjassa äärimmäisen uhanalaiseksi yhdessä meritaimenen, meriharjuksen ja Saimaan nieriän kanssa.

Lähteet: YLE Etelä-Savo