Metsänomistajat jättävät kartellikanteen tänään

Muuramenlainen yrittäjä Reijo Lahtonen jättää puukartellikanteen Helsingin käräjäoikeuteen tänään. Kanteen jättäjät odottavat käräjäoikeudelta vastausta ensi kevään aikana.

kartellit
tukkipino
YLE

Lahtosen vetämässä kartellikapinassa metsänomistajat pyrkivät saamaan kolmelta metsäyhtiöltä yhteensä kymmenien miljoonien korvaukset hintakartellissa kärsityistä vahingoista. Puunostokartellin muodostivat Stora Enso, Metsäliitto ja UPM.

Lahtonen kertoo saaneensa metsänomistajilta kymmeniä yhteenottoja vielä viimeisinä päivinä ennen kanteen jättämisen määräaikaa. Hän aikoo jatkaa nimien keräämistä toista kannetta varten.