Poliisi sai koko Kankaan alueen harjoituksiin

Jyväskylän kaupunki hankki Kankaan entisen paperitehtaan alueen syksyllä 2010. Poliisi on käyttänyt osaa alueesta harjoituksiin siitä asti, ja nyt alue rakennuksineen on kokonaisuudessaan poliisin käytössä.

poliisi
Poliisikoira Roima ja vanhempi konstaapeli Mikko Laitila
Poliisikoira Roima ja ohjaaja Mikko Laitila Peräpohjolan poliisilaitokselta Rovaniemen Pohtimolammella henkilöetsintäharjoituksessa.YLE/Jarmo Honkanen

Poliisi oli etsinyt harjoituksiin sopivia tiloja ja kysellyt niitä muun muassa Jyväskylän kaupungilta ja Jykes Kiinteistöiltä.

- Aloitimme pienimuotoisemmin, ja nyt teimme uuden sopimuksen, jolla saimme vanhan tehtaan ja ulkoalueet kokonaan harjoituskäyttöön, sanoo ylikonstaapeli Janne Heiskanen.

Pelkästään sisätilaa poliisin käytössä on 40 000 neliömetriä, ja alue kaikkiaan on suuri ja aidattu. Tämä on harvinaista herkkua.

- Mitä minä tiedän, niin harjoitustilat ovat kaikkialla kiven alla. Hyvät tilat, joita on paljon, ja kaupungin keskustassa - onhan tämä poikkeus, sanoo komisario Tuomo Korhonen.

- Se mahdollistaa mitä tahansa. Eniten käytämme sitä poliisikoiratoiminnan harjoitteluun, mutta tulossa on taktista harjoittelua, Heiskanen kertoo.

Tiloja on jo kyselty käyttöön muiltakin poliisilaitoksilta.

Poliisin koulutusjärjestelmä perustuu siihen, että esimerkiksi kaikkiin voimankäytön välineisiin täytyy olla koulutus, jotta poliisimies saa niitä mukanaan pitää ja käyttää. Lisenssi on uusittava vuosittain. Koulutusta ja lisenssejä säädellään asetuksella.

- Tilat, joissa harjoituksia voidaan pitää, ovat olleet vaikeita löytää, ja harjoitusmäärät ovat isoja, toteaa Korhonen.

Kankaan rakennukset mahdollistavat muun muassa sen, että ajoneuvoharjoituksia voidaan tehdä sisätiloissa.

Kankaan alueella ei käytetä tuliaseita, mutta koirien käyttö poliisitehtävissä on kasvussa.

- Koira on jatkuvasti tärkeämpi työväline, ja koiran tärkein työväline, eli nenä, on sekin jatkuvasti tärkeämpi. Koiran nenästä ei ole edelleenkään saatu kaikkea irti, eli ihminen ei ole keksinyt mihin kaikkeen sitä voi käyttää, sanoo Heiskanen.

Poliisi onkin kouluttanut koiria muun muassa rahan etsintään.

Lähteet: YLE Keski-Suomi