Tutkija: Tappajaviruksen uhka liioiteltu

Tappavaa virusta kehitellyt hollantilaistutkija pitää sen aiheuttamia riskejä liioiteltuina. Tiedelehtiä on pyydetty sensuroimaan liian yksityiskohtaiset tiedot tutkimusartikkeleista, joissa kerrotaan helposti tarttuvasta lintuinfluenssa-mutaatiosta. Yhdysvaltoja huolettaa terroristien mahdollinen kiinnostus.

Ulkomaat

H5N1-muunnos on luotu Erasmus-yliopistossa Hollannissa, ja virusta on kehitetty myös Yhdysvalloissa Wisconsinin yliopistossa.

- Uhka bioturvallisuudelle ei ole niin suuri kuin kaikki luulevat, sanoo Ron Fouchier Hollannin tutkimusryhmästä.

Tarttuvan lintuinfluenssan tekemiseen tarvitaan Fouchierin mukaan erittäin pätevät ihmiset, iso tutkimusryhmä ja erityislaatuiset työtilat.

Tiedelehdet Science ja Nature pohtivat nyt, missä muodossa he voivat julkaista artikkelit tappajavirustyöstä. Yhdysvaltain viranomaisten toiveena on, että tekstistä siivotaan pois mutaation tarkka resepti. Tieto saattaisi kiinnostaa bioterroristeja tai joitakin valtioita.

Ron Fouchier katsoo, että yksityiskohtainen tieto tekisi maailmasta päinvastoin turvallisemman. Tietojen julkaisu voisi hänen mukaansa säästää henkiä, jos lintuinfluenssa muuntuu itsestään ihmisten välillä tarttuvaksi.

Lintuinfluenssa ei ainakaan nykyisellään tartu ihmisestä ihmiseen.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset