Taiteilijanalut älkööt vaivautuko Lahteen

Muotoilukaupunkistatusta halajava Lahti valmistautuu tulevaan pääkaupunkivuoteen erikoisella tavalla. Kaupungissa ollaan lakkauttamassa kulttuurin arvokkaita koulutuspaikkoja taiteen ja musiikin alalla. Maakuntaradion päällikkö Päivi Kuisma pohtii asiaa suunvuorossaan.

Suunvuorot

Muotoilua, taidetta, musiikkia syntyy luovien ihmisten käsissä ja aivoituksissa. Karuja ovat sellaiset paikat, joissa näitä käsiä ja aivoituksia ei ymmärretä helliä.

Kuten Lahden taideinstituutin kasvatti, Ars Fennica -palkittu taiteilija Anssi Kasitonni kärjekkäästi lausui YLE Lahden haastattelussa äskettäin:

- Ihminen elää varmaan hienosti ilman taidetta, mutta olisi jännä nähdä jossakin kokeiluvaltio, missä taidetta ei olisi ollenkaan. Miten se vaikuttaisi ihmiseen, Kasitonni kysyi.

Yksi hyvä vastaus saattaisi olla, että jotenkin sillä lailla kuin Pohjois-Koreassa. Onneksi se kokeilu on ajatuksellisesti ja maantieteellisesti erittäin kaukana näiltä leveysasteilta.

Sivistyneisyyden kannalta karua ja latistavaa ovat Päijät-Hämeen koulutuskonsernin ja ammattikorkeakoulun aikeet lopettaa lahtelainen taideistituutti ja varhaisiän musiikkikasvatuksen linja.

Kyse on muutamista kymmenistä koulutuspaikoista, jotka ovat tuoneet Lahteen eri puolilta Suomea nuoria, luovia ihmisiä, jotka ovat täällä ollessaan kouluttautuneet itse ja kouluttaneet paikallisia lapsia taiteen tekemiseen sekä nauttimiseen.

Lahden taideinstituutti on lahtelaisten taiteilijoiden ja päättäjien vuosikymmeniä sitten oma-aloitteisesti synnyttämä opinahjo, joka alun pitäen, niin kuin yksi opinahjon perustajista, kuvataiteilija Matti Koskela toteaa, perustettiin sillä tarkoituksella, että Lahteen saatiin opettamaan ja vaikuttamaan Suomen eturivin taitelijoita.

He ovat jättäneet lähtemättömän jälkensä kaupungin kulttuurielämään - edelleen he vaikuttavat ja opettavat.

On käsittämättömän lyhytnäköistä tuhota 40 vuotta sitten lahtelaisten omin käsin synnyttämä taiteen opinahjo, joka on rakentanut perustaa myös muotoilun opetukselle.

Lahdessa vaikuttava mammuttimainen ja rikas koulutuskonserni on tuhoamassa lyhytnäköisellä ja sivistymättömällä tavalla kaupungin erinomaista lähtökohtaa olla maailman muotoilupääkaupunki ihmisen kokoisella tavalla.

Lähteet: YLE Lahti/Päivi Kuisma