1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. teatteritaide

Verstas tarjoaa ensikosketuksen teatteriin

Joensuun nuorisoverstaan Teatteriverstas valmistautuu Jääkuvia-näytelmän ensi-iltaan. Monelle mukana olevalle nuorelle produktio on ensikosketus teatterin maailmaan. Ensimmäinen Teatteriverstas toteutettiin syksyllä 2010.

Teatteriverstaan ohjaaja Tero Sarkkinen, tuottaja Kati Korhonen sekä verstaan toiminnassa mukana olevat Miia Mikkonen ja Riku Vitikka. Kuva: YLE / Sarah Laukkanen

Kolmen kuukauden mittainen työpaja todettiin toimivaksi, ja niinpä toimintaa päätettiin jatkaa. Uusi verstasproduktio käynnistyi lokakuussa 2011, tällä kertaa kuuden kuukauden mittaisena. Mukana on kahdeksan nuorta.

Tavoitteet korkealla

Monelle nuorelle Teatteriverstas on ensimmäinen kosketus teatterin maailmaan. Tavoitteet ovat siihen nähden varsin korkealla, sanoo tuottaja Kati Korhonen.

- Tarkoituksena on tuottaa kokonainen valmis näytelmä. Ensi-ilta on maaliskuussa, ja sen jälkeen tavoitteenamme on viedä näytelmä myös maakuntaan kiertueelle.

Teatteriverstaan kautta mukana olevat nuoret saavat paitsi kokemusta teatterin tekemisestä myös itseluottamusta ja yhteistyötaitoja.

Jääkuvia on haastava näytelmä

Teatteriverstaan näytelmäksi on valittu Kristian Smedsin kirjoittama Jääkuvia. Ohjaaja Tero Sarkkisen mukaan siinä on haastetta niin nuorille kuin ohjaajallekin.

- Kyllä tässä näytelmässä ollaan hyvin syvissä vesissä. Perhedraama ei päästä helpolla. Onneksi meillä on aikaa ja tarmoa. Ohjaajallakin saa tässä pää raksuttaa yötä myöten, naurahtaa Tero Sarkkinen.