1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asuntomessut

Asuntomessuperheen joulu uudessa kodissa

Tomi Yrjänä ja Sanna Kallio ovat asuneet uudessa kodissaan neljä kuukautta. Heille asuntomessujen jälkeinen aika on kulunut toipumiseen ja sopeutumiseen. Joulu tuo mukanaan kodin tunnun.

Kuva: YLE / Petra Haavisto

Merilokinkaarella on hämyinen tunnelma. Naulakon päällä on tuikkuja, peiliä ympäröivät pienet valkoiset tähtivalot ja takassa palavat kynttilät. Joulukuusi on koristeltu virkatuilla palloilla ja käpytontuilla. Makuuhuoneessa on joululakanat. Tätä on päivää odotettu.

- Messujen jälkeen tuli turnausväsymys. Meni pitkä tovi ennen kuin talo alkoi tuntua kodilta, vaikka voisi olettaa, että kotiutuu helpommin, kun on ollut alusta asti tekemässä taloa, Tomi kertoo.

Päällisin puolin asuntomessutalo on muuttunut vain vähän. Sininen matto on vaihtunut mustavalkoiseen, jotkut hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa, keittiöön on tullut puinen apupöytä, tv-taso ja olohuoneen pöytä ovat uusia. Yläaulan kalustus on vielä mietinnässä. Nyt siellä on suuri valkoinen tyyny ja tv.

- Eihän meillä ollut messuillakaan paljon tavaraa ja sama linja jatkuu. Emme halua tavaraa, jotta avaruus ja tilan tuntu säilyvät, Sanna toteaa.

Millaista on asua asuntomessualueella?

Sanna Kallion ja Tomi Yrjänän mukaan parasta uudessa kodissa asumisessa on oma piha, jonne lapset voi vapaasti päästää. Arki nivoutuu talon ympärille.

- Meillä on mukavia naapureita ja lapsilla on kavereita lähellä. Ne ovat ykkösasioita. Taloakaan ei voi sivuuttaa, mutta ehdottomasti parasta on ympäristö.

Asuntomessualue on osoittautunut rauhalliseksi lukuun ottamatta sunnuntain turistikierroksia. Silloin ihmisiä kulkee yhä edelleen tasaisena virtana.

- Muuten täällä on niin rauhallista, että illalla nukkumaan mennessäsi voit kuulla tuulen huminan. Ikkunoista katsoessa taas tulee jännä tunne, kun toisella puolella on kerrostaloja ja toisella puolella meri. Kaksi erilaista ympäristöä, kaksi ääripäätä, Sanna kuvailee.

Etukäteen varoiteltu kylmä merituuli ei ole perhettä haitannut.

- Jos täällä tuulee, tuulee myös keskustassa ja ainahan voi mennä sisälle, Sanna jatkaa.

Joulun Kallion-Yrjänän perhe viettää omassa kodissa ensimmäisen kerran 14. vuoteen. Aattona molempien vanhemmat tulevat syömään ja katsomaan joulupukkia. Toiveissa on rauhallinen joulu.

Entä onko Merilokinkaarella oltu kilttejä?

- Totta kai.

- Kyllä, pakko kai niin on tässä vaiheessa sanoa...