Pron toimihenkilöitä ulosmarssilla

Ammattiliitto Prohon järjestäytyneet GoExcellentin toimihenkilöt marssivat aatonaattona marssineet puoliltapäivin ulos työpaikoiltaan viidellä eri paikkakunnalla. Ulosmarssiin osallistuvat toimihenkilöt tekevät puhelinpalvelun alihankintaa DNA- ja TeliaSonera -teleoperaattoreille.

Kotimaa

Pron mukaan mielenilmaus on vastalause GoExcellentin huonolle henkilöstöpolitiikalle, sekä toistuville muun muassa yt-lakia ja työlainsäädäntöä koskeville laiminlyönneille.

Sopimusala-asiamies Seppo Lundgren ammattiliitto Prosta sanoo GoExcellentin laiminlyöneen yt-toimintalakia, koska yrityksestä puuttuvat muun muassa henkilöstörekisteri sekä työhönottoon ja vuokratyövoiman käyttöön liittyvät periaatteet. Pron mukaan esimerkiksi työaikakirjanpidossa ja sen luotettavuudessa on puutteita.

GoExellentin mukaan työtaistelu on laiton eivätkä ulosmarssin perusteluksi esitetyt väitteet pidä paikkaansa.

Yhtiön toimitusjohtaja Jakob Skand sanoo, että yritys on koettanut määrätietoisesti kehittää yhteistyötä työntekijöiden edustajien kanssa. Skandin mukaan yhtiöllä on kunnossa oleva henkilörekisteri ja selkeät työhönottoon ja vuokratyövoiman käyttöön liittyvät, kirjatut periaatteet. Skand kiistää jyrkästi YT-lain rikkomukset.

Ulosmarssineiden työntekijöiden määrästä osapuolilla on erilaiset näkemykset. Pron mukaan ulosmarsseihin osallistui 550 työntekijää. Skandin mukaan yrityksen koko työntekijämäärä on noin 550 ja heistä noin 200 on osallistunut ulosmarssiin.

Ulosmarssin seurauksena erityisesti DNA:n asiakaspalvelu on häiriintynyt iltapäivän aikana. Mobiiliasiakkaiden jonotusajat puhelinpalveluun ovat venyneet vajaaseen kymmeneen minuuttiin. TeliaSoneralla ulosmarssi on vaikuttanut vähäisesti laskutukseen liittyvään puhelinpalveluun.

Ulosmarssi päättyy lauantaiaamuna kello kuudelta.

Lähteet: YLE Uutiset