Thor Libertyltä takavarikoidaan satoja kiloja räjähteitä

Kotkan satamaan pysäytetyn Thor Liberty -aluksen räjähteiden uudelleenlastaaminen keskeytetään vuorokaudeksi jouluaaton iltapäivästä alkaen. Aatonaattona alkanut kontitus on Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan sujunut hyvin. Tähän mennessä laivalta on takavarikoitu yli 200 kiloa räjähteitä, jotka tuhotaan myöhemmin.

Kotimaa
Viranomaiskuvaa

Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen pelastuslaitokselta kertoo, että Thor Libertyn uudelleenlastaus Kotkan Mussalon satamassa on sujunut hyvin, vaikka kova tuuli asetti jonkin verran haasteita työlle, sillä laiva alkoi keinua laiturissa.

Räjähdelaivan yläkansi on tyhjennetty räjähdelaatikoista aattoaamuna ja alakannenkin kontitus alkoi aamupäivällä. Suoja-alue on kilometrin kokoinen ja myös alueen ilmatila on suljettuna lastauksen aikana.

Viranomaiset ovat takavarikoineet yläkannelta yhdeksän kappaletta räjähdelaatikoita, joissa kussakin on 25 kiloa louhintaräjähteeseen verrattavaa räjähdeainetta. Poliisin hallussa oleva räjähdemäärä on 225 kiloa. Se on suuri määrä, sillä esimerkiksi työmaavarastossa on kerrallaan noin 50 kiloa räjähteitä louhintaa varten.

Puolustusvoimat hoitaa räjähteiden hävittämisen ja hävitettävää on tulossa lisää, kunhan työt etenevät taas joulupäivänä.

- Alakannella laatikot ovat vielä enemmän hujan hajan, joten takavarikoitavaa ja hävitettävää tulee vielä ehkä saman verran lisää, arvioi Tolonen.

Tällaista materiaalia ei pakata uudelleen tai lähetetä merelle.

Thor Libertyn Kiinaan matkalla olleet räjähteet olisivat saattaneet kovassa merenkäynnissä syttyä itsestään ja aiheuttaa massaräjähdysvaaran, jos ne olisivat olleet kettingeillä kiinni, ja jos ne olisivat hankautuneet räjähdelaatikoita vasten kovassa kelissä.

- Vaikka materiaali ei ole kovin herkästi syttyvää, eikä se syty lievästä iskusta, niin sellainen vaara olisi ollut, jos laatikot olisivat olleet kettingeillä köytetyt, sanoo Tolonen.

Kotkan satamassa pidetään nyt vuorokauden tauko lastaustöissä. Työt alkavat uudelleen joulupäivänä iltapäivällä.

Kymenlaakson poliisilaitoksen räjähdeasiantuntijat valvovat kontitustyön räjähdeturvallisuutta koko kontitustyön ajan.

Lähteet: YLE Uutiset