1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pelastustyöntekijät tekevät töitä hartiavoimin

Myrsky on aiheuttanut pelastuslaitoksille ennätyksellisen määrän tehtäviä ja ruuhkauttanut hätäkeskuksia. Apua voidaan antaa vain kaikkein kiireellisimmissä tapauksissa. Sisäasiainministeriön pelastusylijohtaja pitää tilannetta poikkeuksellisena. Ministeriöiden valmiuspäälliköt seuraavat myrskyn kehittymistä jatkuvasti.

Pelastustyöntekijät työn touhussa Kuusankoskella. Kuva: Vesa Grekula

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen kertoo, että valmiuspäälliköt ovat valmiina kokoontumaan heti, jos tarve niin vaatii. Tällä hetkellä toimenpiteisiin ei kuitenkaan ole tarvetta ryhtyä, koska myrsky näyttää olevan laantumassa, Härkönen arvioi.

Myrsky on aiheuttanut tehtäväruuhkan pelastuslaitoksille Vaasa - Kotka-linjan lounaispuolella. Sisäasiainministeriön pelastusylijohtaja Pentti Partanen sanoo, että myrsky on poikkeuksellisen vakava.

- Kyllähän tämä on osoittanut sekä luonnonvoimat että modernin yhteiskunnan haavoittuvuuden, sanoo Partanen. Hyvänä hän pitää kuitenkin sitä, että nyt ei ole ollut samanlaisia pakkasia kuin viime joulun aikaan.

Sähköjen katkeaminen ja alueiden joutuminen eristyksiin esimerkiksi puiden kaatumisen vuoksi tuottavat ihmisille hankaluuksia.

- Jos tarvitsee apua, niin hätäkeskukseen soitettaessa pitää malttaa odottaa, Partanen huomauttaa.

- Vaikka puheluun vastaaminen kestää, puhelinta ei tule sulkea ja soittaa uudelleen, koska siinä tapauksessa joutuu jälleen jonon hännille.

Tilanne on Partasen mielestä kuitenkin viranomaisten hallussa.

- Laitokset ovat raportoineet, että ne pystyvät hoitamaan tilanteen, vaikka raskaaksi se käy, eikä kaikkia tehtäviä yksinkertaisesti pystytä tekemään kovin nopeasti, pelastusylijohtaja sanoo.

Viranomaisten on tärkeää saada tieto siitä, miten vakavia yksittäiset tilanteet ovat, jotta tehtävät voidaan laittaa kiireellisyysjärjestykseen.

Myös matkapuhelinyhteyksissä on ollut ongelmia, kun tukiasemat ovat jääneet ilman sähköä. Partanen ei kuitenkaan pidä matkapuhelinjärjestelmää aivan mahdottoman haavoittuvana, sillä varajärjestelmiä on kehitetty kokemusten perusteella.

Pelastusylijohtaja sanoo, ettei ole kuullut, että viranomaisten radiopuhelinyhteyksissä olisi ollut ongelmia.