1. yle.fi
  2. Uutiset

Renny Harlinin piti ohjata ensimmäinen Tintti-elokuva

Renny Harlinin oli tarkoitus ohjata ensimmäinen Tintti-elokuva tuottaja Steven Spielbergin kanssa 1980-luvun lopulla. Harlin kertoi Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa, että elokuvaprojekti kuitenkin kaatui Tintin luojan perikunnan vastustukseen.

kulttuuri
Renny Harlin
Renny HarlinManuel Bruque / EPA

Steven Spielberg oli ottanut yhteyttä Renny Harliniin 80-luvun lopulla, kun hän oli ohjannut Painajainen Elm Streetillä –elokuvan.

- Puhuimme silloin useista aiheista ja hän kysyi, mikä olisi minulle unelmaelokuva. Ja minä sanoin, että se olisi Tintti-elokuva, sillä olin valtava Tintti-fani. Olin jopa piirtänyt omia Tintti-seikkailuja, koska mielestäni niitä kirjoja ei ollut tarpeeksi, Harlin kertoo.

Steven Spielberg ja Harlin olivat ottaneet yhteyttä Tintin luojan Hergén perikuntaan filmausoikeuksien saamiseksi, mutta vastaus oli ollut tyly ei.

Myöhemmin Spielberg sai elokuvaoikeudet itselleen ja ensimmäinen Tintti-elokuva sai ensi-iltansa vasta tänä vuonna yhteistyössä Peter Jacksonin kanssa. Tintti seikkailee leffassa animaationa, joka on toteutettu kolmiulotteisena liikkeentunnistustekniikalla.

Renny Harlin harmittelee, että Tintti-elokuva meni aikoinaan hänen osaltaan sivu suun. Hän olisi tehnyt omasta versiostaan action-elokuvan.

- Minun Tintti-elokuvani olisi ollut silloin 80- ja 90-lukujen taitteessa live action –elokuva oikeilla näyttelijöillä. Siitä olisi tullut kiva, koska tunnen Tintti-maailman niin läpikotaisin. Olisin nauttinut sen tekemisestä valtavasti, hän kertoo radiohaastattelussa.

Harlin kuitenkin sanoo arvostavansa sitä tapaa, jolla Spielberg on nyt tehdyn Tintti-elokuvan toteuttanut.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi