1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Korkeat hinnat

Toriparkki kallistuu miljoonilla euroilla

Lahteen suunniteltu toriparkki kallistuu liki kahdeksan miljoonaa euroa alkuperäisestä suunnitelmasta. Hintaa nostavat muun muassa pysäköintitilojen tekeminen kahteen kerrokseen, niiden lämmittäminen ja rakennuskustannusindeksit.

Autot saavat viihtyä kauppatorin kannella ainakin jonkin aikaa, sillä parkkiluolahankkeesta on tehty valitus hallinto-oikeuteen. Kuva: YLE / Juha-Petri Koponen

Lahden pysäköinti Oy:n mukaan kustannusarvio nousee vuonna 2006 arvioidusta 15 miljoonasta 22,8 miljoonaan euroon.

Tuoreen suunnitelman mukaan torinaluspysäköinti tulee kahteen kerrokseen ja on osin lämmitetty. Hintaa kasvattavat myös viime vuosina nousseet rakennuskustannusindeksit, Lahden pysäköinnin hallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Simo Räihä sanoo.

- Tämä on hyvä ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma, kunhan löydetään oikea tapa toteutukseen. Teemme kustannuslaskelmia, miten toriparkki on mahdollisesti rakennettavissa.

Räihän mukaan Lahden pysäköinti oy keskustelee seuraavaksi kaupungin johdon kanssa pysäköintilaitoksen rahoitusmallista.

- Meidän täytyy saada kaupungilta linjaus siihen, miten velvoitepysäköintipaikkoja aletaan ohjata kaupungin pysäköintilaitoksiin. Kaupungissa on paljon rakennuskohteita, mitkä vaativat velvoitepysäköintipaikkoja. Toriparkin rakentamisessa on oleellista, voidaanko sinne ohjata velvoitepysäköintipaikkoja, Räihä pohtii

Lahden kaupunginvaltuusto näytti viime kesänä vihreätä valoa toriparkin rakentamiselle. Tällöin puhuttiin kuitenkin vielä 15 miljoonan euron kustannusarviosta. Kaupunginvaltuutettunakin toimiva Simo Räihä ei ota kantaa siihen, tuoko hinnan kallistuminen toriparkin uudelleen poliittiseen käsittelyyn.

Uudessa suunnitelmassa pysäköintipaikkojen määrä kasvaa aiemmin kaavaillusta noin 500 ruudusta kuuteen sataan.