Opas: Näin selviät pitkästä sähkökatkosta

Moni nykysuomalainen on niin tottunut sähkön olemassaoloon, että pasmat menevät sekaisin heti, kun sähkökatkos pitkittyy. Puolustusministeriön koostama opas kertoo, miten pitkiin sähkökatkoihin kannattaisi varautua. Myös Maanpuolustuskoulutusyhdistys järjestää vuosittain koulutuksia, joissa opetellaan elämistä ilman sähköä.

Kotimaa
Sähkökatkoon reagoivat taskulamppu
YLE / Juhani Forsman

Kokosimme puolustusministeriön oppaan keskeisimpiä ohjeita vinkiksi sähkökatkojen varalle. Ohjeisiin kannattaa tutustua jo ennen varsinaista sähkökatkosta.

Vesi, vessa ja viemäri

Veden tulo lakkaa sähkökatkon aikana joko saman tien tai lähituntien aikana. Vesi on juomakelpoista niin kauan kuin sitä tulee hanasta. Paineen vaihtelut voivat kuitenkin irrottaa putkista sakkaa, joka sameuttaa veden.

Jos vettä tulee, käytä sitä vain välttämättömään. Jos katko kestää yli tunnin, varaa juomavettä puhtaaseen kannelliseen astiaan. Jos katko pitkittyy, viranomaiset aloittavat veden jakelun. Pidä kotonasi varalla pullovettä tai juotavaksi valmista mehua.

Vessan voi vetää vain kerran, jos veden tulo on lakannut. Vessanpöntön saa huuhdeltua kaatamalla sinne vähintään puoli ämpärillistä vettä. Siihen kelpaavat myös sulatettu lumi sekä kura- ja sadevesi. On tärkeää, että viemäriä huuhdotaan myös vesikatkon aikana, että se ei tukkeudu.

Ulosteita ei saa laittaa biojätteisiin edes biojätepussissa. Pidä varalla kosteuspyyhkeitä sekä desinfiointigeeliä.

Kaupat ja huoltoasemat

Suurin osa kaupoista menee kiinni sähkökatkon alettua. Myös rahaliikenne vaikeutuu heti.

Pankki- ja luottokorteilla ei voi pääsääntöisesti maksaa, sillä niiden maksupäätteet toimivat verkkovirralla. Jos liikkeessä on varavoimaa, korttimaksu onnistuu. Sähkökatkon aikana voi maksaa käteisellä. Käteistä ei kuitenkaan voi nostaa mistään.

Huoltoasemilta ei voi ostaa polttoainetta katkon aikana, sillä muun muassa bensamittarit ja -pumput sekä maksupäätteet käyttävät sähköä. Pidä tankissa polttoainetta vähintää neljäsosa sen tilavuudesta, jotta pääset liikkeelle pakon edessä.

Liikenne

Liikennevalot, katuvalot ja risteysvalot lakkaavat toimimasta katkon aikana. Varsinkin taajamissa liikenne ruuhkautuu, kun liikennevalot eivät toimi ja liikkeellä on tavallista enemmän autoja.

Joukkoliikenne häiriintyy nopeasti etenkin pääkaupunkiseudulla, jos sähköt katkeavat. Lähijunat, metrot ja raitiovaunut kulkevat sähköllä, ja ne pysähtyvät saman tien katkon tultua.

Myös suurin osa matkustajaliikenteen kaukojunista kulkee sähköradoilla. Katkot hidastuttavat junia ja voivat lopulta seisauttaa liikenteen myös sähkökatkoalueen ulkopuolella.

Kännykkä

Matkapuhelinliikenne toimii pääsääntöisesti, mutta katkoksia voi tulla, kun kännyköiden tukiasemiin ei enää riitä virtaa. Maaseudulla tukiasemia on harvemmassa, ja tukiaseman mykistyminen katkaisee yhteydet sitä käyttäviltä soittajilta.

Hanki matkapuhelimeen vara-akku, ja lataa se säännöllisesti. Hanki autolaturi, paristolaturi, polttokennolaturi tai aurinkokennolaturi. Niillä voi ladata matkapuhelimen akun ilman sähköä.

Vältä katkoksen aikana turhia puheluita. Niin verkot pysyvät ruuhkattomina ja esimerkiksi hätäpuhelut pääsevät nopeasti läpi.

Lämmitys

Mieti jo talon rakentamisvaiheessa, miten turvaat lämmityksen sähkökatkon aikana. Takka ja muut tulisijat ovat hyviä varalämmön lähteitä. Markkinoilla on myös kaasulämmittimiä. Öljykattila toimii myös sähkökatkon aikana, jos varmistat sähkön syötön aggregaatilla.

Katkon aikana sulje ikkunat ja pidä ulko-ovi kiinni. Estä ilmanvaihto. Tuki raitisilmaventtiilit. Niitä ovat seinän pyöreät venttiilit ja ikkunan karmien venttiilit. Lämmitä takka. Ainakin osa asunnosta pysyy näin lämpimänä.

Jos kodin lämpötila laskee alle viiteentoista asteeseen, yritä pitää yksi tila asunnosta lämpimänä. Sulje ulompien huoneiden ja kulmahuoneiden ovet ja tuki kylmän ilman pääsy matoilla tai pyyhkeillä. Peitä ikkunat verhoilla tai vilteillä. Tuo lattialle lisää mattoja. Pue päälle lämpimät, hengittävät ja mielellään villaiset vaatteet.

Kanna sängyt asunnon lämpimimpään tilaan. Hyvässä makuupussissa tarkenet hyvin. Nuku vierekkäin perheenjäsenten kanssa yhteisten peittojen alla. Pysyt lämpimänä paremmin, jos teet vilteistä teltan pöydän ympärille ja nukut siellä.

Ruoanlaitto

Pidä kotona pieni varasto hyvin säilyviä ruokia. Niitä ovat esimerkiksi säilykkeet, lastenruoat, näkkileivät, keksit ja mehut. Iskukuumennettu maito (UHT) säilyy huoneenlämmössä kuukausia.

Voit laittaa ruokaa ilman sähköä kaasuhellalla tai puuliedellä. Voit käyttää myös retkikeitintä palamattomalla alustalla. Jos käytössäsi on piha grilleineen, voit valmistaa lämpimän aterian siellä.

Ole huolellinen, kun grillaat tai käytät retkikeitintä. Käytä mahdollisimman vähän syttyvää nestettä äläkä jätä kuumaa grilliä tai keitintä vartioimatta. Pidä sammutuspeite lähellä.

Jos sähkökatko pitkittyy, on hyvä syödä ensimmäiseksi jääkaapissa säilytettävät ruoat ja juomat. Aloita kalasta ja äyriäisistä, jotka vaativat kylmimmän säilytyslämmön. Jatka sitten lihoihin, makkaroihin, valmisruokiin ja maitotuotteisiin.

Talvella ruoka säilyy paremmin ulkona kylmälaukussa tai sanomalehdillä vuoratussa laatikossa. Paras lämpötila on nollan ja kuuden asteen välillä. Jos ruoka jäätyy ulkona, se pitää käyttää heti sulamisen jälkeen.

Tietoa ja apua

Radio pystyy välittämään tietoa ja viranomaisten ohjeita myös sähkökatkoksen aikana. Voit kuunnella lähetystä patteriradiosta, autoradiosta. Radio kuuluu myös monista matkapuhelimissa ja kannettavissa musiikkilaitteissa.

Yleisradiolla on velvollisuus lähettää ohjelmaa kaikissa oloissa. Se välittää viranomaisten tiedotteita ja uutisoi asiasta. Myös paikallisradiot antavat tietoa katkoista.

Jos pääset internetiin, katso löytyykö katkosta tietoa sähköyhtiön nettisivuilta. Soita hätäkeskukseen vain, jos tarvitset kiireellistä apua. Turhat puhelut hidastavat tai jopa estävät oikeita hätäpuheluita pääsemästä läpi.

Jos olet ikäihminen tai vammainen, sinun ei ole turvallista lähteä yksin liikkeelle. Pyydä naapurilta apua.

Jos odotat sosiaalipalvelun käyntiä, varaudu viivästykseen. Avun tarvitsijoiden määrä on voinut kasvaa ja kotipalvelun toiminta vaikeutua.

Jos kuulut johonkin vapaaehtoisjärjestöön, apuasi voidaan nyt tarvita.

Lähteet: YLE Savo