Tuhannet vielä ilman sähköä

Varsinais-Suomen alueella sähköttä on vielä tuhansia Fortumin asiakkaita. Korjaustyöt etenevät koko ajan, mutta Särkisalon saaristossa, Yläneen pohjoisosissa, osissa Somerniemeä, Perniön, Kiskon ja Muurlan suunnalla sähköjä voi joutua odottamaan vielä useita päiviä, Fortumista kerrotaan.

sähkökatkot
Kaatuneita puita Vanhalla Turuntiellä Loimaalla.
Kaatuneita puita Vanhalla Turuntiellä Loimaalla.Kimmo Gustafsson / Yle

Eniten sähköttömiä talouksia on Salossa, Somerolla, Länsi-Turunmaalla, Mynämäellä ja Yläneellä. Perjantaina iltapäivällä Varsinais-Suomen alueella oli vielä noin 6 800 Fortumin asiakasta vailla sähköä.

- Pahimmilla alueilla linjaa on mennyt kokonaan rikki. Isot kuuset ovat kaatuneet johtojen päälle niin pahasti, että yhteys joudutaan rakentamaan kokonaan uudelleen, käyttöpäällikkö Mikko Tegel Fortumin sähkönsiirrosta kertoo.

Kaiken kaikkaan sähköttömiä asiakkaita Fortumin verkkoalueella oli perjantaina iltapäivällä noin 12 000. Korjaustyöt jatkuvat 500 työntekijän voimin ja useita Fortumin vikapartioita on liikkeellä eri puolilla Lounais-Suomea.

Fortumin vikapäivystykseen on tärkeää saada tieto tilanteissa, joissa asiakkaalta puuttuu sähköt, mutta naapurustossa sähköt toimivat normaalisti. Lisäksi on hyvä ilmoittaa tiedossa olevista vikapaikoista. Maksuton vikapäivystyksen numero on 0800 1 95011.

Sähköttömyys voi jatkua ensi viikkoon

Sallilan Energian verkossa Loimaan, Huittisten ja Punkalaitumen alueella ilman sähköä on vielä satoja talouksia. Vikoja korjataan koko ajan eri puolilla aluetta.

- Sähköttömyys koskettaa etenkin haja-asutusalueita, keskustoissa sähköt toimivat. Saattaa mennä pitkälti ensi viikkoon ennen kuin tilanne saadaan kokonaan korjattua, sanoo verkkojohtaja Olli Eskola Sallilan Energiasta.

Turku Energia sai torstaina palautettua viimeisetkin asuinrakennukset sähkönjakelun piiriin, kun Järvistensaari sai sähköt.

Puhelinyhteyksissä edelleen häiriöitä

Myrskyjen johdosta SSP:n toimialueilla Salossa ja Forssassa puhelin-, TV- ja laajakaistayhteyksiä on edelleen epäkunnossa sähkökatkojen takia. Haja-asutusalueiden keskuksista on ilman sähköjä edelleen noin 40 prosenttia, SSP:n asiakkaista hieman yli 5 prosenttia asuu vaikutusalueella. Myös Forssan seudulla on edistytty korjauksissa, vikojen vaikutusalueella asuu noin 2 prosenttia asiakkaista.

SSP turvaa suurimpien solmupisteiden toimintaa varavoimakoneilla. Sähköyhtiöiden korjaustöiden edistyessä SSP saa perjantain aikana siirrettyä vapautunutta kalustoa myös pienimmille keskusalueille.

Yhteydet eivät toimi välttämättä myöskään kaikilla alueilla, joissa sähköt ovat palautuneet talouksiin, koska keskuslaitteistot saattavat sijaita sähköttömällä alueella. Puita on kaatunut runsaasti telekaapeleiden päälle. SSP pahoittelee tilannetta. Korjaustoimia tehdään kaikin mahdollisin voimin.

Matkapuhelinhäiriöt Perniössä jatkuvat

Sonera tiedottaa, että matkapuhelinverkon häiriötilanteita on saatu korjattua huomattavia määriä. Suurimmat yhtenäiset häiriöt jatkuvat edelleen Perniön alueella Salossa ja Porin ympäristössä. Myös etelä- ja lounaisrannikolla on alueita, missä verkkoa ei ole vielä saatu korjattua.

Rannikkoseutujen verkkohäiriöiden viankorjaus saattaa viivästyä, koska pääsy häiriöpaikkojen tukiasemille on vaikeaa. Varavoimalaitteita käytetään edelleen niillä alueilla, missä sähkönjakelua ei ole vielä saatu palautettua ja varavoimaa on voitu siirtää uusille alueille sieltä, missä sähkönjakelu on saatu toimimaan.

Suurin osa myrskyn aikana särkyneistä tukiasemista on saatu kuntoon. Yksittäisiä häiriöalueita on kuitenkin saariston lisäksi edelleen eteläisen ja keskisen Suomen alueella.

Junat kulkevat normaalisti

Suomen rataverkko on saatu korjattua ja junat kulkevat normaalisti. Tasoristeysten varoituslaitteet on saatu pääosin kuntoon. Osa tasoristeyksistä toimii varavoimalla. A

inostaan Vammala-Äetsä -välillä on kaksi toimimatonta varoituslaitetta, jotka pyritään korjaamaan tämän päivän aikana. Näitä tasoristeyksiä lähestyessään junat antavat äänimerkin ja noudattavat nopeusrajoitusta 30 km/h.

Autoilijoita pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta tasoristeysalueilla, joilla varoituslaitteet eivät ole toiminnassa.

Salossa tilapäismajoitusta ja vesipisteitä

Kunnat ovat eri puolella maakuntaa perustaneet tilapäismajoitusta ja vesipisteitä ilman vettä ja sähköä oleville kuntalaisilleen. Salon alueen vapaaehtoinen pelastuspalvelu kävi perjantaina läpi vielä muutamia sähköttömiä kohteita Kiskossa ja Perniössä.

Partioiden tietoon kuluneiden kahden vuorokauden aikana ei ole tullut ainoatakaan hätätapausta. Kaupungin johtoryhmä on toistaiseksi päättänyt lopettaa partioinnin.

Salossa Moision koululle on lähetetty SPR:n Tampereen keskusvarastosta 60 sänkyä huopineen ja vuodevaatteineen. Koululle avattuun tilapäismajoitukseen voi tulla jos olosuhteet kotona käyvät asumiselle liian hankaliksi. Moision tilapäismajoitusta tarvitsevien tulee ottaa yhteyttä kaupungin sosiaalipäivystykseen, jonka tavoittaa virka-aikaan kaupungin keskuksen kautta (02) 7781. Sosiaalipäivystykseen saa yhteyden virka-ajan ulkopuolella hätäkeskuksen kautta (112).

Salon kaupungin alueella olevat vedenottamot ovat käynnissä ja lähes kaikki paineenkorotusasemat ovat käytössä, joten vettä vailla ovat lähinnä ne sähköttömät taloudet, joissa on oma kaivo.

Vesipiste on kaupungin keskusvarastolla (Satamakatu 9), josta voi hakea vettä arkisin klo 7 – 18 ja viikonloppuna klo 10 – 16. Perniön paloasemalla (Torpanmäentie 1) vedenjakelu on käynnissä ympäri vuorokauden. Jos säiliöistä haettua vettä käytetään juomavetenä tai ruuanvalmistukseen, se on syytä keittää ennen käyttöä.

Liedon vesi juomakelpoista

Liedon kunnassa vesihuolto on palautunut normaaliksi. Alustavien vesinäytetuloksien mukaan Liedon talousvesi on juomakelpoista. Lopulliset laboratoriotulokset valmistuvat ensi vuoden alussa.

Tilapäinen vedenjakelupiste pidetään avoinna kunnan varikolla Teijulassa, osoitteessa Kuokkamaantie 2, Lieto.

Sähköt on edelleen poikki osassa kuntaa. Fortumin ilmoituksen mukaan joihinkin talouksiin sähkönsaanti kestää vielä useita vuorokausia.

Länsi-Turunmaalla kartoitettu iäkkäiden tilanne

Länsi-Turunmaan kaupungissa on edelleen ilman sähköä olevia alueita muun muassa Pensarissa, Sorpossa, Jermossa ja Svinössä. Elteliltä saatujen tietojen mukaan Sorpo ja Jermo saavat sähköt takaisin perjantaina, muut alueet mahdollisesti uudeksi vuodeksi.

Paraisten alueella voi edelleen hakea ilmaiseksi vettä Skräbbölen urheilukentän vieressä sijaitsevasta vedenjakelupisteestä.

Kaupungin vanhuspalvelut on kartoittanut kotona asuvien vanhusten tilannetta myrskyn jälkeen ja selvittänyt, ketkä tarvitsevat apua ruoan, veden tai lämmityksen kanssa. Kotihoidosta saa apua kääntymällä kaupungin palvelutalojen ja vanhainkotien puoleen. Apua saa edelleen myös soittamalla numeroon 050 596 2615.

Mynämäellä sähköttömiä talouksia

Mynämäen Karjalan alue on edelleen vailla sähköä. Karjalan paloasemalla on päivystys ympäri vuorokauden koko viikonlopun. VPK ja SPR ovat varautuneet antamaan apua sähkön ja veden puutteesta kärsiville.

Tarvittaessa vettä voi hakea omiin astioihin kunnan varastolta (os. Silotie 1) varaston ulkoseinässä olevasta vesipostista.

Tarvasjoella hätämajoitusmahdollisuus

Tarvasjoellakin kärsitään edelleen sähkökatkoista. Vanhukset jotka tarvitsevat hätämajoitusta voidaan majoittaa Tarvasjoen palvelukeskukseen. Yhteyshenkilö majoitusasioissa on vanhustyönjohtaja Raija Tenhunen 050 305 5204.

Pöytyällä tilanne alkaa normalisoitua

Tapaninpäivän myrsky aiheutti Pöytyällä pitkiä sähkökatkoksia ja muita myrskytuhoja. Toistaiseksi ei suurempia henkilö- eikä aineellisia vahinkoja ole ilmennyt ja tilanne alkaa normalisoitua.

Vanhustenhuollon yksiköt toimivat normaalisti, myös tukipalveluiden osalta. Kotihoidon käynnit palautuvat normaaliin käytäntöön ja kotoa evakuoidut asiakkaat palaavat koteihinsa sitä mukaa kuin asunnon lämmitys varmistuu. Turvapuhelimet eivät toimi normaalisti kunnan kaikilla alueilla. Sähkökatkosten aiheuttamien päivittäisten arkielämän ongelmien ratkaisemiseksi voi ottaa yhteyttä kunnan sosiaalipalveluun puh. 050 575 6282.

Kunnan vedenjakelu toimii normaalisti. Niille kunnallisen vedenjakelun ulkopuolisille kiinteistöille, jotka ovat sähkökatkoksista johtuen edelleen ilman vettä, on järjestetty omatoimiset vedenjakelupisteet paloasemille Kyrössä, Riihikoskella ja Yläneellä.

Tekninen toimisto ottaa vastaan ilmoituksia Kyrön, Riihikosken ja Yläneen taajama-alueiden puusto- ja katuvalokaapelivahingoista, puh. (02) 4810 389 tai (02) 4810 390.

Auran sosiaalipalvelut päivystää

Aurassa on edelleen sähköttömiä talouksia. Apua tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä Auran sosiaalipalveluihin, puh. 040 557 0729. Kunta järjestää tarvittaessa mahdollisuuden tilapäismajoitukseen, ruokailuun ja suihkussa käyntiin.

Myrskyn aiheuttamat vauriot sähkölinjoissa voivat aiheuttaa vaaraa. Myrskyn vaurioittamia katuvalo- ym. kaapeleita tulee varoa! Asukkaita pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta liikkuessaan myrskyvaurioalueilla.

Lähteet: YLE Turku