Uusi Loviisa aloitti vuodenvaihteessa

Loviisan seudun kuntaliitos astui voimaan vuodenvaihteessa. Pernaja, Ruotsinpyhtää, Liljendal ja Loviisa muodostavat yhdessä 16-tuhannen asukkaan kaupungin. Onnistunut liitos edellyttää jatkossa kykyä tarkastella aluetta kokonaisuutena.

Loviisa

Loviisan seudun kuntaliitos on nyt tehty ja myös Pernajan entiseen kuntakeskukseen johtanut Koskenkyläntie on saanut luopua nimestään uuden kunnan hyväksi. Kymmenien teiden nimet muuttuvat uuden Loviisan alueella, ja niiden joukossa Koskenkyläntie sai nimekseen Loviisantie.

Tiekylttien vaihtamisen lisäksi kiirettä on riittänyt myös Valkossa, jossa harjoiteltiin jo alkuviikosta ennätysmäisen uuden vuoden tinan valamista yhdistymisen kunniaksi.

-No harjoitusvaluhan meni ihan hyvin, mutta tuloksesta en ole ihan tyytyväinen, kommentoi koevalua Valkon VPKn päällikkö Kaj Montonen. Tina meni valussa palasiksi, hän kuvaa.

Tavoitteena yhtenäinen Loviisa

Itse Loviisankin päätyminen palasiksi on tällä hetkellä suurin uhka liitokselle, arvelee Loviisan Sanomien päätoimittaja Arto Henriksson.

-Eli jos käy niin, että tässä ei saada yhtenäistä Loviisaa vaan on edelleenkin neljä eri hiileen puhaltavaa kuntaa, niin se on selvästi riskitekijä, joka saattaa kariuttaa luvassa olevat hyödyt, sanoo Henriksson.

Alueen kaksikielisyydessä piilevän ansan on puoletaan huomannut Helsingin päätöksenteosta Loviisaan siirtynyt tuore valtuutettu, kokoomuksen Kari Hagfors.

-Täällä puolueet vetävät eri suuntiin ja yhä tehdään niin kuin on totuttu tehtävän, kuvailee loviisalaista politiikantekoa valtuustossa vuoden verran seurannut enimmäinen varapuheenjohtaja Hagfors. -Toisekseen tänä aikana on vielä valitettavaa, että tähän sekoittuu aika paljon kielipolitiikkaa.

Valtio haluaa yhä lisää yhdistymisiä

Yhdistymiseen Loviisan seudun ajoi valtio, jonka nälkä kuntaliitosten suhteen ei ole vieläkään tyydytetty. Paras-hankkeen läpiviemisen jälkeen on puhuttu jälleen entistä suurempien kuntakokonaisuuksien puolesta.

Loviisan Sanomien päätoimittaja Arto Henriksson arvelee, että seuraava askel Loviisan seudulla voisi olla Lapinjärven liittyminen tähän kokonaisuuteen, jolloin tullaan aika lähelle tätä paras-hankkeen 20-tuhatta asukasta.

- En kuitenkaan näe, että lähitulevaisuudessa oltaisiin fuusioimassa Loviisaa Porvooseen, Kotkaan tai Lahteen.

Tällä erää 16-tuhatpäiseksi kasvava kaupunki korvaa vanhat kunnantoimistot lähipalvelupisteillä, ja muun muassa linja-autoliput yhtenäistyvät.

Tulevaisuus tinassa?

Torstaina alkuillasta Loviisan torilla on tarkoitus rikkoa 18 vuoden takainen ennätys uuden vuoden tinan valamisessa. Silloin tinaa sulatetaan peräti 270 kiloa ja toiveissa on reilusti yli 10 kilon kokoinen, yhtenäinen tina.

Tinan valamista on harjoiteltu jo useaan kertaan Valkon VPKlla, joka vastaa yrityksestä rikkoa oma vanha ennätys.

Mutta mitä uudelle kaupungille ennustaa tässä vielä harjoituksema valettu tina palokunnan päällikön Kaj Montosen mielestä?

-Kyllä minä olen siellä yhden ison, tai oikeastaan kaksi isompaakin rakennusta huomaavinaan. Yksi on ehkä se atomivoimalaitos, mutta siitä toisesta en ole ihan varma. Se saattaisi olla joku isompi koulurakennus, kuvailee Montonen tarkasteltuaan mietteliäänä harjoituksen antamaa uuden vuoden tinaa.

Lähteet: YLE Helsinki / Anne Savin