Eurooppa alkaa varustaa lentokenttiä paljastavilla vartaloskannereilla

Euroopan suuret lentokentät ovat ottamassa käyttöön vartalon paljastavat läpivalaisulaitteet. Britannia kertoo aloittavansa vartaloskannaukset mahdollisimman pian, Saksassa suunnitellaan uusien laitteiden käyttöönottoa kesään mennessä.

Ulkomaat
Henkilöskanneri turvatarkastuksessa
YLE

Brirannian pääministeri Gordon Brown sanoi sunnuntaina, että maassa otetaan käyttöön uudet läpivalaisulaitteet joulupäivänä epäonnistuneen lentokoneiskun vuoksi.

Maan lentokenttäviranomainen BAA kertoi, että se on tilannut vartaloskannerit Lontoon Heathrown lentokentälle. Vartaloskannereita on ollut jo aiemmin koekäytössä juuri Heathrown ja myös Manchesterin lentokentillä. Tuolloin niitä vastustettiin äänekkäästi.

Tekniikka ei ole ainoa keino

Brown kertoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että kaikkien lentokenttien turvallisuutta tullaan parantamaan, ja että jopa niiden käsimatkatavarat, jotka tekevät vain välilaskun Britanniassa, läpivalaistaan jatkossa.

Brown muistuttaa, ettei uusi tekniikka ole 100-prosenttisen varma suojautumiskeino terrorismia vastaan, koska jotkut räjähteet eivät näy tavallisissa turvalaitteissa. Myös BAA toteaa lausunnossaan, että tekniikkaa tulee käyttää yhdessä muiden turvallisuustoimenpiteiden kanssa.

Sunnuntaina paljastui, että Britannia tiesi Detroitin lennolla räjäytystä yrittäneen nigerialaisen Umar Farouk Abdulmutallabin kytköksistä maan äärimuslimeihin jo vuonna 2006, mutta ei varoittanut Yhdysvaltoja. Britannian mielestä mies ei vaikuttanut vaaralliselta.

Skannerit Saksan kentille kesään mennessä

Myös Saksassa suunnitellaan kokonaan uuden sukupolven vartaloskannereiden käyttöönottoa maan lentokentillä. Uusien laitteiden uskotaan olevan koekäytössä puolen vuoden kuluttua, jonka jälkeen niitä alettaisiin asentaa lentokentille.

Asiantuntijoiden mukaan nykyaikainen vartaloskanneri olisi paljastanut Abdulmutallabin aikeet. Abdulmutallab yritti räjäyttää itsetehdyn pommin Amsterdamista Detroitiin menevällä Northwest Airlinesin lennolla.

Henkilöskanneri on ollut käytössä aiemmin myös Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Lähteet: AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset