Turvatoimia lisätty Osuuskauppa Hämeenmaan myymälöissä

Suurimpiin yksiköihin on palkattu lisää vartijoita lisäämään henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuuden tunnetta.

Hiljaista hetkeä vietettiin myös Hämeenlinnan Prismassa. Kuva: YLE / Timo Leponiemi

Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Taavi Heikkilä sanoo, ettei Hämeenmaan alueella ole ollut tarvetta antaa henkilökunnalle kriisiapua, mutta kauppakeskus Sellon tapahtumista on yksiköissä keskusteltu henkilökunnan kanssa.

S-ryhmä kunnioittaa Espoossa uudenvuoden aattona kuolleiden työtovereidensa muistoa koko maan toimipaikat kattavalla suruliputuksella tänään.

S-ketjun toimipaikoissa järjestettiin kahden minuutin mittainen hiljainen hetki tänään kahdeltatoista.