Vanhanen pohtii Espoon murhaajan oleskelulupaa

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvioi blogikirjoituksessaan, että Espoon murhasarjassa on piirteitä, joita on syytä myös hallituksen piirissä pohtia. Vanhanen nostaa esiin kysymyksen siitä, millaisissa oloissa oleskelulupa voidaan peruuttaa.

talous
Matti Vanhasen blogi 3.1.2010
Keskusta

Vanhanen toteaa, että ampuja oli hakenut Suomen kansalaisuutta. Kansalaisuutta ei miehelle myönnetty lukuisten rikkomusten takia, mutta silti oleskelulupa jatkui. Vanhanen kysyy myös, minkälaisissa tapauksissa oleskelulupa voidaan peruuttaa ja onko oleskelulupaa seuraavilla riittävä tietopohja henkilön toiminnasta.

Vanhanen nostaa blogikirjoituksessaan esiin myös kysymyksiä siitä, miten lähestymiskieltojen valvontaa voitaisiin parantaa sekä siitä, onko aselakia tiukentamalla tehtävissä jotain, mikä pienentäisi mahdollisuutta hankkia asetta laittomiltakaan markkinoilta.

Vanhanen muistuttaa, että kyseessä oli pikemminkin ihmissuhteisiin liittyvä rikos kuin miehen ulkomaiseen alkuperään liittyvä kysymys. Vanhasen mielestä on silti hyvä käydä läpi kysymys siitä, miten kotouttaminen oli onnistunut.

Lähteet: YLE Uutiset