Helsingin junaturmasta miljoonavahingot

Helsingin rautatieaseman maanantaiaamuisen junaturman vahingot nousevat miljoonaluokkaan. Onnettomuudessa vaurioitui yksi kaksikerroksinen vaunu täysin ja kolme lievemmin. Lisäksi turmassa rikkoutui rataa ja sähkölaitteita. Myös junan turmelema rakennus kärsi mittavia vahinkoja.

Kotimaa
Intercity-junan vaunu osittain hotellirakennuksen sisällä.
Harri Vähäkangas / YLE

Onnettomuus sattui, kun tyhjillään olevasta kaksikerroksisesta Intercity-junasta irronneet neljä vaunua törmäsivät rautatieasemalla olevan toimistorakennuksen seinään. Turma haittaa junaliikennettä koko päivän ja rantaradalla vielä aamullakin.

Aineellisten vahinkojen lisäksi yksi junassa ollut henkilökuntaan kuulunut ihminen sai lieviä ruhjeita käteensä. Kaksi muuta junassa ollutta henkilökuntaan kuulunutta selvisivät vammoitta.

Pahimmalta vältyttiin

Onnettomuudessa vältyttiin pahimmalta, koska irralleen päässeet neljä vaunua ehdittiin ohjata laiturille 13. Keskelle asemaa osuneet vaunut olisivat tehneet mittavampaa tuhoa.

Junat ohjattiin laiturille 13 sen takia, että siellä on betoninen stoppari, jonka arveltiin hieman hidastavan junan kulkua. 70 tonnin painoiset vaunut kulkivat kuitenkin noin 10 metriä stopparin läpi toimistorakennuksen seinään.

Ennakkotiedon ansiosta asemalla ja rakennuksessa olevia ihmisiä ehdittiin varoittaa turmasta.

Onnettomuustutkintakeskus: Suuronnettomuuden vaara

- Kaksikerroksisen junan vaunut kiipesivät aina toimistorakennuksen kolmannen kerroksen alapohjaan asti ja junttaantuivat siihen kiinni, kertoo Helsingin pelastuslaitoksen tiedotuspäällikkö Pentti Grönroos.

Onnettomuustutkintakeskus on jo aloittanut tapauksen tutkinnan.

- Teen tässä ensin kiireellisimmät asiat, eli tarkastan nämä vaunut ja sitten alan pohtia, kuinka tutkinnassa edetään, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen raideliikenneonnettomuuksien tutkinnasta vastaava johtava tutkija Esko Värttiö.

Värttiön arvion mukaan turmassa oli suuronnettomuuden vaara.

- Kyllä se niin on. Jos juna ei olisi ohjautunut sinne, minne se nyt meni, niin se olisi ajautunut keskelle asemaa, jossa oli paljon enemmän ihmisiä, Värttiö kertoo YLE Uutisille.

Lähteet: YLE Uutiset