Junaturma haittaa liikennettä vielä tiistainakin

Helsingin rautatieasemalla maanantaina aamulla sattunut junaturma haittaa lähijunaliikennettä vielä tiistainakin. Maanantai-iltana lukuisat kaukojunat olivat noin tunnin myöhässä aikataulustaan. Helsingistä illalla lähteneet kolme yöjunaa pohjoiseen pääsivät liikkeelle parisen tuntia aikatauluistaan jäljessä.

Kotimaa
Ihmisiä odottavat laitureilla junien lähtöä.
Kari Ikävalko / YLE

Junaliikenne kangertelee, koska rautatieaseman raiteet 11 - 14 ovat poissa käytöstä raivaustöiden vuoksi.

Liikenne Helsingin rautatieasemalla oli kokonaan poikki noin tunnin ajan kello 8.30 - 9.30. Turman takia muun muassa ratapihan kaikki sähköt olivat poikki.

Päivän aikana useita Helsingistä lähteviä kaukojunia jouduttiin perumaan kokonaan.

Lähijunaliikenne rantaradalla ja Martinlaakson radalla toimii harvennetusti vielä tiistainakin.

Useita muutoksia lähiliikenteeseen maanantaina

Lähiliikenteen linjoja ja vuoroja harvennettiin maantaina. Junat kulkevat pääasiassa kahdesti tunnissa suuntaansa.

I-junat Tikkurilaan ja K-junat Keravalle on korvattu N-junilla, joita kulkee kolme tunnissa. Lahden Z-juna sekä Riihimäen R- ja H-junat kulkevat normaalisti. Rantaradalla L-juna kulkee kahdesti tunnissa ja pysähtyy kaikilla asemilla Helsingistä Kirkkonummelle. M-junat kulkevat kahdesti tunnissa ja A-junat kulkevat satunnaisesti.

N-junia Helsingin ja Keravan välillä kulkee kolme tunnissa suuntaansa ja M-junia kaksi tunnissa suuntaansa. Myös A-junat Leppävaaraan kulkevat vain kahdesti tunnissa kumpaankin suuntaan.

Lähteet: YLE Uutiset