Seppo Similän surrealismi kiehtoo yhä

Oulussa on esillä takavuosien kohutaiteilijan Seppo Similän maalauksia. Similä herätti huomiota 80-luvulla surrealistisilla maalauksillaan, joita etenkin taidekriitikot inhosivat.

Kuva: YLE / Karoliina Kemppainen

Seppo Similä nousi julkisuuteen vuonna 1984, jolloin hän piti ensimmäisen näyttelynsä Retretissä. Suurikokoiset surrealistiset työt herättivät hämmennystä - Similän maalaustekniikkaa verrattiin Salvador Daliin, ja hänen suomalaismetsissä liikkuvia, alati muuttuvia naishahmojaan pidettiin vähintäänkin kummallisina.

Kriitikoiden inhokki

Yleisöä tämä kaikki kiinnosti - Similän näyttelyn näki parisataa tuhatta suomalaista. Taiteen ammattilaisiin Similän tuotokset eivät vedonneet. Hänen fotorealistisia töitään pidettin halpana kitschinä ja mauttomuuden armadana.

Taidepiirejä ärsytti myös suunnattomasti, että Similä oli itseoppinut ja rikkoi tälläkin tavalla taideinstituutioiden rajoja.

Jättiläistaulut hämmästyttävät

Tällä hetkellä Similän töitä voi käydä katsastamassa Oulun Kuusiluodossa loppiaiseen saakka. Oulussa Similältä on esillä yli 150 teosta.

- Hän on kansan makuun. Hän on taiteilija, joka lähestyy koko kansaa eikä vain niitä taiteen harrastajia tai niitä, jotka tietävät taiteesta paljon, järjestäjä Pirjo Väätäjä Watch Artilta kertoo.

Väätäjän mukaan yleisö on ollut hämmästynyt etenkin Similän taulujen suuruudesta. Kookkain on maalaus 9 x 2,5 metriä.

80-luvun jälkeen Similä on tietoisesti karttanut julkisuutta, mikä on vahvistanut mielikuvaa mystisestä erakkotaitelijasta.