1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Korttelirallit ovat hiipunutta kansankulttuuria

Liikennerajoitukset ja kiellot ovat kuihduttaneet korttelirallin monessa kaupungissa. Muistatko missä sinun nuoruudessasi kierrettiin korttelirallia?

Kuva: Arja Lento / YLE

Lappeenrannan "Yläsiti", Kotkan "Liitsi", Imatran "Kulmat", Savonlinnan Satamanedusta, Kouvolan "Assan rinksa" tai Porin "ränni". Legendaarisia korttelirallireittejä löytyy liki jokaisesta suomalaisesta kaupungista.

Etelä-Karjalan Poliisilaitoksen ylikonstaapeli Kai Siparin mukaan ylenpalttinen huviajaminen, eli kansankielellä kortteliralli sen sijaan on hiipunutta kansankulttuuria.

- Tänä päivänä meillä ei sitä juurikaan ole havaittavissa. Poliisin puuttuminen asiaan sakoilla on nykyään erittäin harvinaista. Enemmän joudumme puuttumaan näihin renkaanvinguttajiin, Sipari kertoo.

Kortteliralli on hiipunut monella paikkakunnalla vähitellen ja yhtenä vaikutteena tähän ovat olleet kaupunkien liikennejärjestelyt. Ylikonstaapeli Sipari uskoo, että korttelirallia ovat olleet syrjäyttämässä myös uudet harrastukset ja kokoontumispaikat.

Häiritsevään ajoon puututaan edelleen

Tieliikennelain mukaan tarpeeton ja häiritsevä ajaminen on kielletty. Virallisen määritelmän mukaan ajoneuvon kulkureitti ja ajotapa on taajamassa muutenkin sovitettava sellaiseksi, että siitä ei aiheudu tarpeetonta häiriötä. Tällaiseksi luetaan myös Siparin mainitsema renkaiden vinguttaminen.

- Näistä tulee ilmoituksia jonkin verran ja puutumme näihin tapauskohtaisesti. Häiritsevästä ajamisesta saa kuuden euron päiväsakon liukumarajoineen. Lievemmissä tapauksissa seurauksena on 35 euron suuruinen rikesakko, Sipari kertoo.

Lappeenrannassa motoristisia taitojaan esittelevät nuoret ovat kokoontuneet Technopoliksen aukiolle, mutta sekin on ollut Siparin mukaan vähenemään päin. Myös Kisapuiston viereinen parkkipaikka on houkuttanut nuoria hiomaan talviajotaitojaan.

- Tilaahan siellä on, mutta luvallista se ei ole ja lisäksi se häiritsee lähiseutujen taloja, Sipari sanoo.