Kaikki Prisman uhrit kuolivat heti

Sellon Prisma-tavaratalossa ampumalla surmatut neljä henkilöä ovat alustavien ruumiinavaustulosten mukaan kuolleet välittömästi saamiinsa vammoihin. Poliisin mukaan myös Espoossa tapahtuneiden viiden surman tekojärjestys on hahmottumassa. Poliisi pitää todennäköisimpänä, että ampuja tappoi ensin entisen naisystävänsä tämän asunnossa ja suuntasi sen jälkeen Sellon Prismaan.

Kuva: YLE

Poliisin mukaan Kosovon albaani Ibrahim Shkupolli surmasi entisen naisystävänsä teräaseella, mutta tarkempaa tietoa tekotavasta tai aseesta ei anneta. Shkupolli on surmannut itsensä käsiaseella, joka tämänhetkisten tietojen mukaan on sama kuin Prismassa käytetty ase.

Tekojen motiiviksi on poliisin mukaan vahvistumassa se, että teot liittyvät epäillyn ja hänen entisen naisystävänsä parisuhteeseen. Useat ihmiset ovat vahvistaneet naisystävän kärsineen epäillyn pitkään jatkuneesta uhkailusta.

Poliisi jatkaa tutkintaa mm. kuulustelemalla surmien silminnäkijöitä sekä henkilöitä, jotka voivat tuoda lisätietoa tekojen syihin. Poliisi pyytää, että erityisesti epäillyn Ibrahim Shkupollin tunteneet henkilöt ottaisivat yhteyttä. Poliisia kiinnostaa Shkupollin toiminta paitsi surmia edeltäneinä päivinä, myös pidemmältä ajalta.