Conan O'Brien taistelee ohjelmapaikastaan

Yhdysvaltalainen talkshow-juontaja Conan O'Brien ei aio suostua NBC-yhtiön suunnitelmaan siirtää hänen ohjelmansa myöhemmäksi. O'Brienin mukaan yhtiö ei ole antanut ohjelmalle tarpeeksi aikaa nousta jälleen katsojien suosioon.

viihde
Suosittu tv-kasvo Conan O´Brien
AP Graphics Bank.

O'Brien aloitti suositun The Tonight Show'n juontamisen seitsemän kuukautta sitten. Hänen edeltäjänsä oli Jay Leno, jolle nyt puuhataan uutta ohjelmapaikkaa ennen O'Brienin ohjelmaa.

Conan ilmoitti tiistaina julkaistussa lausunnossa, ettei aio osallistua muutokseen, joka pohjimmiltaan tuhoaisi The Tonight Show'n.

- The Tonight Show'n siirtäminen seuraavan vuorokauden puolelle toisen viihdeohjelman tieltä vahingoittaisi vakavasti tätä televisiohistorian hienointa tavaramerkkiä, O'Brien kirjoittaa. Hän toivoo asialle mahdollisimman pikaista ratkaisua.

Yhdysvaltalainen Fox-televisioyhtiö on ilmoittanut olevansa kiinnostunut O'Brienista. Hänelle voitaisiin tarjota kello 22:n ohjelmapaikkaa, jossa myös talkshow-juontaja Arsenio Hall aikoinaan aloitti.

- O'Brien sopisi hyvin brändiimme. Rakastan häntä henkilökohtaisesti ja ammatillisesti, Foxin viihdejohtaja Kevin Reilly sanoi maanantaina.

O'Brien kuitenkin ilmoitti tiistaina, ettei hänelle ole tarjottu sopimusta toisesta yhtiöstä. NBC-yhtiön kanssa tehdyt tiukat sopimusehdot myös rajoittavat O'Brienin mahdollista siirtymistä.

Lähteet: AP, YLE Uutiset