Venäläinen teatterikoulu ei päästä suomalaista helpolla

Näyttelijäksi pääsee helpompaakin reittiä, kuin viettämällä parhaat nuoruusvuotensa Pietarin teatteriakatemiassa. Koulua on neljän vuoden ajan seitsemänä päivänä viikossa ja päivät jatkuvat iltamyöhään. Joensuun kaupunginteatterin näyttelijä Outi Kärpänen selvisi prässistä, mutta ei suosittelisi samaa kenellekään.

Venäjä
Näyttelijä Outi Kärpänen rooliasussaan
YLE

- Nuorille näyttelijöiksi pyrkiville olen sanonut suoraan, että sinne ei todellakaan kannata mennä, jos ei ole aivan varma siitä, mitä haluaa. Akatemia on kova koulu käydä ja Venäjä muutenkin rankka maa asua, Kärpänen sanoo.

Outi Kärpänen päätyi Pietariin loukkaannuttuaan sirkuskoulussa Lahdessa. Leipälaji trapetsi kävi mahdottomaksi ja koulun venäläinen opettaja ehdotti opintoja Pietarin teatteriakatemiassa. Pian Kärpänen oli jo hankkinut viisumin ja istui Pietarin-junassa.

Ummikko sai vatsahaavan

Kärpänen oli opiskellut jonkin verran venäjää ja kuvitteli pärjäävänsä koulussa hyvin. Totuus paljastui kuitenkin pian.

- Ensimmäisenä vuonna en ymmärtänyt mitään opettajamme puheesta. Se harmittaa, mutta ei kauheasti haitannut, sillä koulussa ei muutenkaan puhuta ensimmäisenä vuonna mitään, vaan kaikki tehdään miimisesti. Toisaalta, en ole varma olisiko masterin puheesta jäänyt mitään mieleenkään, koska olin jatkuvasti niin väsynyt.

Venäjän Kärpänen oppi puolessa vuodessa. Se oli edellytys opintojen jatkamiselle, sillä koulussa järjestetään puolivuosittain tasokokeet, joiden jälkeen osa opiskelijoista karsitaan. Kärpäselle kehittyi vatsahaava jo ensimmäisenä vuonna.

- Kokeet aiheuttivat ihan järjetöntä stressiä. Kolmantena vuonna ymmärsin, että se on koulun tarkoitus. Opiskelija laitetaan niin kamaliin tilanteisiin, että se joko selviää niistä tai sitten ei. Se opetti kestämään kritiikkiä.

Kellonaikoja ei tunneta

Pietarin teatteriakatemian opinto-ohjelmaan kuuluu paitsi näyttelijäntyötä myös tanssia, puhetta, laulua, akrobatiaa, kuorolaulua, säveltapailua, musiikin teoriaa, miekkailua, näyttämöliikuntaa, mimiikkaa ja rytmiikkaa. Lisäksi teoriopintoja on muun muassa yleisestä historiasta, Venäjän ja maailman teatterihistoriasta, estetiikasta ja psykologiasta.

Koulupäivä alkaa aamuyhdeksältä ja kestää iltamyöhään, jolloin kotiin ehtii vielä viimeisellä metrolla.

- Koulussa ei tunnettu kellonaikoja. Sanktioita seurasi heti, jos joku edes erehtyi katsomaan kelloa ja huomauttamaan siitä. Teatteri on siellä elämä, eikä vapaa-aikaa tunneta. En voi edes oikein puhua opiskeluajasta, koska olin koko ajan vain koululla. Ensimmäisestä vuodesta minulla ei ole mitään muistikuvia, Kärpänen kertaa.

Suomessa kukkii välinpitämättömyys

Koulu oli raskasta ja elämä venäläisessä opiskelija-asuntolassa ilman lämmitystä ja muita mukavuuksia monesti vaivalloista. Venäjän vuosista saattoi jäädä jokunen traumakin, mutta kaikesta huolimatta Kärpänen on koulutukseensa tyytyväinen.

- Venäjällä näyttelijöiltä vaaditaan paljon enemmän erilaisia taitoja, kuin Suomessa. Siellä myös katsotaan, että he kehittyvät edelleen. Välillä kaipaan koulun opettajia, jotka tukivat meitä todella paljon. Kun jostain asiasta sai hyvää palautetta, se lämmitti puoli vuotta, koska tiesi, että he todella tarkoittivat sitä. Suomessa palautteen saaminen kollegoilta ja esimiehiltä on paljon vaikeampaa, koska täällä ollaan monissa asioissa niin välinpitämättömiä.

Kärpänen palasi Venäjältä Suomeen valmistuttuaan teatteritaiteen maisteriksi, eikä ole käynyt maassa sen jälkeen. Hänen mukaansa venäläisellä näyttelijänkoulutuksella työllistyy Suomessa hyvin, eikä sitä kohtaan ole juuri ennakkoluuloja. Joihinkin rooleihin koulutus tosin tuntuu erikoistavan.

- Jostain syystä näyttelen täällä jatkuvasti venäläisen huoran roolit, Kärpänen nauraa.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Jenni Jeskanen