Hyppää sisältöön

Ladulla kävely kuumentaa tunteita

Runsas lumi on lisännyt innostusta ulkoiluun, ja samalla on noussut pinnalle myös vanha kiista latureiteillä kävelystä. Lehtien yleisönosastoilla asiasta käydään vilkasta keskustelua, ja pääkaupunkiseudulla myös liikuntavirastoon on tullut runsaasti palautetta kävelystä.

Kuva: YLE

Pohjoishelsinkiläisiä koirien ulkoiluttajia suututtaa se, että kaikki tutut ulkoilureitit varataan hiihtäjille. Eetu-koiran emäntä Merike Helander ihmettelee, eikö joitakin metsäreittejä voisi varata myös kävelijöille.

- Kävelijöille ja koirien ulkoiluttajille ei oikein ole enää reittejä missä liikkua metsissä, että me joudutaan kulkemaan sitten tuolla teillä pakokaasujen seassa autojen joukossa, Helander harmittelee.

Helsingin alueella latuverkostoa on nyt noin 140-150 kilometriä. Metsään päästäkseen on usein pakko liikkua hieman myös laduilla. Se närkästyttää joitakin hiihtäjiä niin paljon, ettei sanaharkalta vältytä.

- Aika kiukkusia kommentteja saa, melkein aina kun on liikkeellä, vähän painokelvotonta tekstiäkin. Ja olen kuullut, että sauvoillakin on huidottu, Helander kertoo.

Kunnat voivat kieltää latukävelyn

Helsingin kaupungin liikuntaviraston ulkoliikunnasta vastaava osastopäällikkö Stefan Fröberg kertoo, että latureiteillä kävelemisestä on tullut runsaasti palautetta tänä talvena. Kipakkaa keskustelua aiheesta on käyty myös esimerkiksi Rovaniemellä. Tampereella puolestaan purnataan luistinradalla kävelevistä ulkoilijoista.

Lain mukaan kuntoreiteillä voi kyllä kävellä, vaikka siellä olisi latukin, mutta kunnat voivat tehdä myös omia ohjeita liikkumiseen.

- Järjestyslain, tieliikennelain ja maastoliikennelain mukaan koiran ulkoiluttaminen, ajoneuvoilla ajaminen ja ratsastaminen on kielletty, mutta erityistä kävelykieltoa ei ole. Kunnat voivat kuitenkin myös itse päättää, että esimerkiksi joillakin kuntoradoilla voi vain hiihtää, Fröberg kertoo.

Fröberg ei kuitenkaan haluaisi lähteä kieltolinjalle ja tekemään tarkasti rajattuja hiihto- ja kävelyalueita. Hänen mielestään kävelijöillekin löytyy kyllä reittejä, vaikka esimerkiksi metsään pääsyä latuverkosto saattaakin nyt paikoin rajoittaa. Liikuntaviraston kanta on, että ajetuilla laduilla ei pitäisi kävellä.

- Minä peräisin nyt kuitenkin suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä puolin ja toisin ja iloisempaa ilmettä ulkoilijoille tässäkin asiassa, Fröberg huokaa.

Käveleminen ladulla voi olla vaarallista

Suosituilla latualueilla kävelemistä kannattaa välttää siksikin, että nykyajan kehittyneillä hiihtovarusteilla tavalliset kuntohiihtäjätkin sivakoivat sellaista vauhtia, että törmäykset voivat olla vaarallisia.

Helsingin Paloheinässä hiihtämässä ollut vantaalainen Marko Salo ei pidä kävelijöitä suurena ongelmana, jos he vain osaavat katsoa ympärilleen ja varoa esimerkiksi luistelutyylillä hiihtäviä. Paloheinän alueella varsinaisilla latureiteillä ei kävelijöitä hänen mukaansa juuri näykään, mutta yhdysreiteillä kulkee sekalaista seurakuntaa.

- Jos tuossa luistelubaanaa menee ja siinä joku ulkoiluttaa koiraa, joka on narussa, he eivät aina välttämättä huomioi. Ja koirathan tekevät omia merkintöjään, niitä voisi keräillä vähän poiskin, Salo muistuttaa.

Samoilla linjoilla on myös tänä talvena liki 150 kilometriä hiihtänyt Antti Välijärvi. Hän käy itsekin juoksemassa yleisillä kuntoreiteillä, joten kävelijät eivät häntä haittaa hiihtäessä.

- Muutamat koirankakat on pitänyt väistää. Se nyt vähän häiritsee, mutta muuten ei ole mitään sanomista, Välijärvi naureskelee.

Niin hiihtäjät kuin kävelijätkin tuntuvat kuitenkin kaipaavan selkeämpää ohjeistusta ja selviä kylttejä siitä, missä polulla voi kävellä ja missä vain hiihtää. Silloin kenelläkään ei olisi asiasta epäselvyyttä.