Sananen 14.1.2010 – Suvaitsenko Leppäsen?

Ihminen haluaisi olla parempi kuin on, ja pyrkiikin siihen monin keinoin. Vaan eikö olisi parempi, jos ihminen saisi olla ihan sitä mitä on, kunhan ei tee toiselle pahaa?

Havukka-ahon ajattelija
Mikko MaasolaYLE Keski-Suomi/Riikka Pennanen

Jokainen meistä haluaisi olla hieman hienompi ihminen kuin oikeasti on. Se takaisi kevyemmät mullat, kun muistokirjoitukseen ladattaisiin muutama ylevöittävä anekdootti. Iloisena yllätyksenä, jälkeen täällä pallolla heilumisen: ” Se mies huokui ovelaa älyykkyyttä, sydämensivistystä ja humaania ymmärrystä. Oli se hauska ja hyvännäköinen. Pettämätön tyylitaju. Lihakset veikeällä tavalla juuri sopusuhtaiset ja ajatukset pääsääntöisesti suuren visionäärin luokkaa. Teki käsillään mitä halusi. Osasi myös rakastaa – fyysisesti ja henkisesti. Jösses ! Kuoli terveenä ja kovassa kunnossa. Huipputyyppi. Antaisin kouluarvosanan 10.”

Ei tämmöistä mukaansatempaavaa proosaa tietenkään tule. Ellei tässä tapauksessa kunnioiteta vainajan viimeistä tahtoa, eli sitä että saisin itse kirjoittaa oman nekrologini eläissäni ja se julkaistaisiin perintörahoilla kaikissa suurissa päivälehdissä. Käsitellyllä nelivärikuvalla varustettuna. Kuvan pohjana voisi olla vaikka George Clooneyn naamari, josta värkättäisiin vähän keskisuomalaisempi. Ja minun lasit kuvaan mukaan hei. Ei ne muuten tunnista.

Media tarjoilee terveysviranomaisten, talousoppineiden ja elämäntapakonsulttien suulla koko ajan ihmeellistä höttöä. Tätä salakavalaa tasapäistävää ja suvaitsemattomuutta lisäävää aivopesua tulvii silmiimme ja korviimme nykyisin läpi vuoden. Ennen tiedettiin, että kaikkien pitää laihduttaa samaan aikaan tammikuun kaksi ekaa viikkoa, mutta nykyään pitää laihduttaa samaan aikaan koko ajan – läpi vuoden. Pitää olla kiinnostunut sijoitustoiminnasta ja tihrustaa tärkeän näköisenä niitä jumalattoman pienellä painettuja lukuja. Pitää hoitaa määrätietoisesti ja nykyteknologiaa hyväksikäyttäen kaamosmasennustaan. Zumbata ja joogata. Kun on kiire joogaan, on oikealla tiellä. Väylällä kohti onnea, kohti laajempaa hyväksyntää.

Miten vähän meitä on rakastettu täällä Härmälässä, kun kotona pitää jo piilotella sokeria ja vehnäjauhojakin. Ettei tuttu katsoisi pahasti, että hyväksyisi minut arvokkaaksi kansalaiseksi ja hyväksi ihmiseksi. Arvostaisi ponnisteluani ikuisen elämän saavuttamiseksi. Sanoisi ääni värähtäen: ”hieno mies”, kun kertoisin jättäneeni viinakset ja hiihtäväni 100 kilometriä viikossa. Mutta nyt on jo kiire avoimen yliopiston Saksan kielen kommunikatiivinen taito-tunnille ! Oppia ikä kaikki, niin se kuule on! (Kun tulen myöhällä kotiin otan salassa piiiitkän siivun jallupullostani, joka on vintillä pilkkihaalarin hihassa. Mutta tästä ei sitten puhuta ääneen.)

Voi olla, että meitä holhotaan koko ajan tiukkenevilla säädöksillä ja määräyksillä. Tai siis yrittävät sitä. Terveysvalistukseen ei pysty enää suhtautumaan intoaan pingottaen, kun viikon vinkkejä on tullut jo liikaa. Tässä sitä ollaan ja rimpuillaan. Oma elämä kuitenkin pitäisi pitää omissa ohjaksissa, kun se on yksityisomaisuutta. Sen arvo säilyy suhdanteista huolimatta.

Enemmän kuin holhouksesta, kyse taitaa olla tasapäistämisestä. Maamme ilmapiiri on jo nyrjähtänyt niin, että olis kiva jos olisimme kaikki aikalailla samanlaisia, kunnonmiehii. Kun kaikki vakuuttavat olevansa tehokkaita ja terveellisiä, itsestään huolehtivia 6-kymppisiä nuorukaisia, voi yhtäkkiä havahtua olevansa suvaitsematon kaveri.

Kari Väänäsen uusi elokuva Havukka-ahon ajattelija on suvaitsevuuden asialla. Konsta Pylkkänen on hauska hahmo, mutta myös yhteiskunnan ulkopuolinen ja vähän katkerakin. Väänänen haluaa kuulemma sanoa elokuvallaan, että eikö ihminen saa olla sellainen kuin on jos ei tee mitään pahaa kenellekään ? Jonkinlainen suvaitsevuuden ilmapiiri pitää hengissä vielä pikkupaikkojen omalaatuisia ja omapäisiä persoonia. Isoissa kaupungeissa heitä ei enää juuri näy missään. Katseemme on lakaissut suuret persoonat valtavirran suistoihin. Uusia Reino Parkkulaisia ei pulpahtele enää katukuvaan. Erilaisia, erilaisen elämänkoulun käyneitä, silti hyväksyttyjä. Tänne kuuluvia ihmisiä.

Jyväskyläläisestä pipomiehestä, Jari Leppäsestä, on tullut netissä hitti. Hänen ajatuksiinsa on tutustunut kohta satatuhatta ihmistä. Leppänen sanoi Suur-Jyväskylän lehden gallupissa:” En vietä tipatonta tammikuuta, koska olen alkoholisti. Tänäänkin juon viinaa. Hulluja ne ovat, jotka viettävät.”

Näin ei lehdessä sanota. Se ei ole oikein eikä korrektia, eikä kukaan asiantuntija suosittele kyseisiä elämän ohjeita. Rikotaanko tässä lakia ? Ja juuri tämä mies, Jari Leppänen, on sitä mitä moni meistä haluaisi olla: rehellinen itselleen. Joo, tiedän samalla, että alkoholismiin kuuluu epärehellisyys ja häikäilemättömyys monella muulla tavalla. Mutta silti. Se, että tässä pipomiehessä joku vetoaa meihin ja saa aitoja reaktioita aikaan, on merkki. Se on merkki siitä, että matka omaan itseemme ei ole välttämättä pitkä. Mieti, miten ensi kerralla katsot Leppäsen Jaria ja hänen kavereitaan. Onko minulla taas niin kiire, etten ehdi katsoa kun kaverit nujuavat lumihangessa ? Voisiko olla niin, että me olemme täällä kaikki erilaisia ja silti saman arvoisia ?