Kännykällä pääsee nettiin pian joka paikassa

Teleoperaattorit rakentavat kovaa vauhtia lisää 3G- eli kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoja. Sonera ja Elisa aikovat rakentaa kymmeniä uusia tukiasemia Lappiin tänä vuonna. Operaattorit lupaavat, että internetin käytön mahdollistava 3G-verkko toimii lähivuosina myös Lapin haja-asutusalueella.

3G-tekniikka
Nokian matkapuhelin, jonka näytössä näkyyy YLEn TV-uutisten lähetys.
YLE

Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkko eli netin käytön kännyköistä ja nettitikuista mahdollistava 3G-verkko kattaa vasta pienen osan Lapista. Se ulottuu kaupunkeihin, useimpiin kuntakeskuksiin ja suurimpiin matkailukeskittymiin.

Operaattoreiden väliltä löytyy erojakin. Esimerkiksi Elisalla on verkko myös sellaisissa osissa Inarin kuntaa, josta kilpailijat eivät ole tähän mennessä kiinnostuneet.

Elisalla laajin verkko

Operaattorien kuuluvuuskarttoja vertaillessa saa sellaisen käsityksen, että Elisalla olisi tällä hetkellä hieman kilpailijoita kattavampi 3G-verkko Lapissa.

Sonera ja DNA kuitenkin kutovat täyttä päätä lisää uutta verkkoa. Eikä Elisallakaan olla jääty toimettomaksi. Elisa ja Sonera ilmoittavat asentavansa tänä vuonna kymmeniä uusia tukiasemia eri puolille Lappia. Investointien rahallista arvoa operaattorit eivät kerro.

Operaattorit laittavat useimmiten 3G-tukiasemat samoihin tolppiin, joissa on tällä hetkellä GSM-verkon tukiasema. Kyse on UMTS900-verkosta eli 3G toimii samalla taajuudella kuin edellisen sukupolven GSM-puhelimet.

Sonera: Verkko valmis jo ensi vuonna

Tämän ansiosta kännykällä pääsee nettiin lähitulevaisuudessa myös Lapin haja-asutusalueella.

- Meillä on linjattu sillä tavalla, että muutaman lähivuoden aikana katamme koko Suomen 3G-verkolla eli tällä UMTS900:llä. Tämä on kuitenkin niin iso investointi, ettei tämä on mahdoton kerralla toteuttaa ja jostain tätä on lähdettävä tekemään, sanoo Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Matti Piirainen.

Kilpailija Sonera lupaa oman 3G-verkkonsa olevan valmis jo ensi vuonna.

- Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että GSM-verkko olisi loppumassa, mutta 3G-rakentaminen jatkuu vuonna 2011 ja silloin tilanne on se, että siellä missä on GSM-verkko, siellä toimii myös 3G, Soneran Lapin aluejohtaja Hannu Heikka sanoo.

Lähteet: YLE Lappi / Perttu Ruokangas